Putinin mukaan Yhdysvaltain mielenosoitukset kertovat syvästä kriisistä – maalta puuttuu vahvaa johtajuutta
Yhdysvaltain ja Venäjän koronastrategioissa on Putinin mukaan merkittävä ero.
Kyseessä oli Rossija 1 -kanavan mukaan ensimmäinen Putinin haastattelu sitten pandemian alun. LEHTIKUVA/AFPVenäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Yhdysvaltain mielenosoitukset kertovat maan syvästä kriisistä.
"Se kertoo ongelmista. Koronaviruksen vastaiseen toimintaan kytköksissä olevat asiat ovat tuoneet esille yleisiä ongelmia", Putin sanoi televisiohaastattelussa.
Kyseessä oli Rossija 1 -kanavan mukaan ensimmäinen Putinin haastattelu sitten pandemian alun. Se oli määrä näyttää sunnuntai-iltana, mutta kanava oli pannut jo etukäteen tarjolle katkelmia haastattelusta.
Yhdysvaltain ja Venäjän koronastrategioissa on Putinin mukaan merkittävä ero.
"Meillä, jos Jumala suo, epidemia etenee tasaisesti minimaalisin tappioin. Yhdysvalloissa niin ei tunnu käyvän."
Putinin mukaan Yhdysvalloista puuttuu vahvaa johtajuutta.
"Presidentti sanoo, että meidän on toimittava näin ja näin, mutta sitten joku kuvernööri jossain sanoo, minne hän saa painua."
"Ongelmana ovat eri ryhmien edut: puolueen etu pannaan koko yhteiskunnan ja kansan edun edelle", Putin jatkoi.
Putinin mukaan Venäjällä aluejohtajille ei tulisi mieleenkään toimia hallituksen tai presidentin tahdon vastaisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
