KALAJUTTU Siikavanhus, osa 1
Toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 vesi oli Perämerellä Tornion edustalla vielä jäätävän kylmää aikaisesta jäidenlähdöstä huolimatta.
Siikavanhus oli 40-vuotispäivänään joutunut kalastajan verkkoon. Se tuntui kohtuuttomalta kaikkien niiden verkkojen, troolien, rysien ja hylkeiden jälkeen, jotka se oli onnistunut pitkän elämänsä aikana väistämään.
Verkonsilmä kiersi sen toisen kiduksen, mutta se pystyi yhä hengittämään. Kokemuksesta se tiesi, ettei auttanut rimpuilla, vaan oli tyynesti odotettava oikeaa hetkeä.
Siikavanhus toivoi, että kalastaja saapuisi ennen kuin kylmä vesi kohmettaisi sen kokonaan.
Se oli sukunsa vanhin siika, ja joutunut punaisen verkkoliinan vangiksi. Sellaiseen se ei ollut Perämeren karikoilla aiemmin törmännyt.
Siikavanhus pelkäsi tilinteon hetken koittaneen. Se muisti syntyneensä Kukkolankosken yläpuolella Tornionjoessa. Poikasaika oli kulunut sisarusten kanssa tullin kämpän rantakivikossa Kukkolan yläpuolisessa suvannossa haukia väistellen. Jokipoikasena oli menty jokea ylös alas.
Isommaksi vartuttuaan sen vaellusvietti oli herännyt. Emosiika oli kertonut, että lippoajat tuli jokeen noustessa ohittaa. Siialta siialle kulki tieto lippoamispöytien uusista taakoituksista ja muista vaaranpaikoista.
Kaikki oli Väylällä muuttunut. Jostain syystä lippoajia näkyi vain tiettyinä aikoina, ja ne oli helppo ohittaa. Siikavanhus ei ollut käynyt joessa enää pitkään aikaan. Pääosin se kierteli Selkäsarven karikoita avomeren läheisyydessä.
Kerran meren pohjaan oli päätynyt sunnuntaikalastajan kalakirja. Sitä oli porukalla tutkittu. Parhaat naurut saatiin siikoja koskevasta luvusta. Erityisesti huvitusta herätti se, että vaellussiika ja karisiika olivat kirjan mukaan kaksi eri lajia. Tälle naurettiin koko kesä ja vielä pitkälle syksyyn.
Siikavanhus muisti, kuinka se oli nuorena vaeltanut joka vuosi aina Saaristomerelle saakka. Se tunsi hyvin jopa Seilin saaren rantakivikot ja sen karun menneisyyden. Onneksi ei spitaali näyttänyt tarttuvan siikoihin.
Viisitoista täytettyään se oli kyllästynyt ainaiseen vaeltamiseen ja tuumannut, etteivät etelän siikaneidot olleet pohjoista parempia. Siitä oli tullut karisiika, mutta lajia se ei ollut mielestään vaihtanut.
Siikavanhuksen muistelukset katkesivat kovaan läiskähdykseen pinnassa. Lokki yritti sukeltaa suoraan niskaan. Aluksi siikavanhus säikähti, mutta rauhoittui ymmärrettyään, ettei lokki mitenkään pääsisi niin syvälle.
Se ajatteli, etteivät nuo maaneläjät opi mitään, ja muisteli aiempaa kohtaamistaan lokin kanssa.
Merilokin poikanen oli yrittänyt nokkia sitä syvältä verkosta Patakrunnin itäpuolella. Lopulta lokki oli itse takertunut verkkoon ja hukkunut.
Verkkoa kokemaan tullut pyytäjä oli hämmästynyt verkossa ollutta lokkia niin, että siika oli päässyt karkuun – jälleen kerran. Yläpuolella kiertelevä lokki huomasi yrityksensä toivottomaksi ja katosi paikalta.
Pian alkoi tumma hahmo kierrellä sulavasti lähellä hiekkapohjaa. Hylje oli ilmaantunut kala-aterian toivossa.
Kalastaja oli ollut lopen kyllästynyt hylkeen touhuihin jouduttuaan paikkaamaan useita verkkoja niiden jäljiltä.
Muuan ammattilainen oli kertonut, että pyyntiverkon suojaksi kannattaa laittaa vanha, risa verkko. Kalastaja oli päättänyt kokeilla neuvoa, mikä tällä kertaa koitui siikavanhuksen pelastukseksi.
Hylje kierteli aikansa risaverkkoa, eikä huomannut viereisessä verkossa ollutta siikaa. Risaverkon kalat oli pian syöty, ja hylje lipui pois paikalta. Siikavanhus huokaisi helpotuksesta. (Jatkuu)
JYRI J. TASKILA
Tornio
Muuan
ammattilainen oli kertonut, että pyyntiverkon
suojaksi
kannattaa laittaa vanha, risa verkko.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
