EKP piti ohjauskoron 0,25 prosentissa
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vaatii Euroopan kansantalouksilta kykyä uudistua. Velanotto ei voi jatkua loputtomiin, hän korostaa.FRANKFURT, SAKSA (MT)
Euroopan keskuspankki päätti tänään odotetusti pitää ohjauskoron alhaalla, 0,25 prosentissa. Ohjauskorko on korko, jolla keskuspankki tarjoaa pankeille lainaa.
”Tämänpäiväinen viestimme on, että olemme valmiita toimimaan. Tärkein tehtävämme on huolehtia euroalueen vakaudesta, ja tilanne on tällä hetkellä parempi kuin kaksi vuotta sitten”, Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi toteaa.
EKP arvioi euroalueen talouden kasvavan vuonna 2014 1,1 prosenttia ja sitä seuraavana vuonna 1,5 prosenttia. Kuluvana vuonna 2013 euroalueen talouden arvioidaan supistuvan 0,4 prosenttia.
Draghi korostaa, että Euroopassa ja euroalueella päästään kestävälle kasvu-uralle vain, jos kansantaloudet ovat valmiita uudistumaan rakenteellisesti.
”Euroalueen tila on nyt vakaampi, sillä edellisvuosien virheitä korjataan. Rakenteellisiin epätasapainotekijöihin on kuitenkin kyettävä puuttumaan entistäkin tiukemmin. Erityisesti työmarkkinoita on kyettävä uudistamaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
