Lähes kaikki mh-yhdistykset ovat liittymässä MTK:hon
Jäsenmaksut tulevat noudattamaan hyvin samanlaista kaavaa kuin
nykyisinkin. On tietty perusmaksu ja
hehtaareista riippuva lisäosa.«
Metsänhoitoyhdistysten järjestöuudistus edistyy hyvin.
Kahta yhdistystä lukuunottamatta kaikki metsänhoitoyhdistykset ovat liittymässä Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton (MTK) jäseniksi.
”Kiiminki, joka keväällä teki kielteisen päätöksen, harkitsee ilmeisesti vielä. Päijänteen metsänhoitoyhdistys ei ole tehnyt ratkaisua”, kertoo kehitysjohtaja Markus Lassheikki MTK:sta.
”Lisäksi on kourallinen yhdistyksiä, jotka ovat jättäneet jäsenyyshakemuksen, mutta sääntöjä pitää vielä uudestaan käsitellä niiden omassa päätöksenteossa.”
MTK:n valtuuskunta hyväksyy uusien jäsenten hakemukset kokouksessaan marraskuun lopulla.
”Kiimingin ja Päijänteen metsänomistajat kattavat 2,5 prosenttia niistä metsänomistajista, jotka maksavat nyt metsänhoitomaksua.”
Ensi vuodesta alken metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys tulee metsänomistajille vapaaehtoiseksi.
Lassheikin mukaan keskusliitossa arvioidaan, että 60–70 prosenttia metsänomistajista jatkaa yhdistysten jäseninä.
Metsänhoitoyhdistykset liittyvät MTK:hon, koska järjestöuudistuksessa alueelliset metsänomistajien liitot lakkautetaan.
Niiden henkilökunta palvelee vuoden alusta alkaen valtakunnallisesti kaikkia metsänhoitoyhdistyksiä ja metsänomistajia.
Nykyisten metsänomistajien liittojen työntekijät eivät kuitenkaan siirry Helsinkiin töihin, vaan he työskentelevät jatkossakin alueellisista toimipisteistään käsin.
Nykytekniikan ansiosta työntekijän fyysisellä sijaintipaikkakunnalla on enää varsin vähän merkitystä, kunhan tietoyhteydet toimivat.
”Videoneuvottelujen ja muiden tietoteknisten apuvälineiden avulla työ voidaan tehdä missä tahansa”, Lassheikki toteaa.
Metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksun päättää jokainen yhdistys itsenäisesti.
”Sen perusteella, mitä olen keskusteluissa kuullut, jäsenmaksut tulevat noudattamaan hyvin samanlaista kaavaa kuin nykyisinkin. On tietty perusmaksu ja hehtaareista riippuva lisäosa. Myös tasamaksuja on joissain yhdistyksissä kaavailtu.”
Lassheikin mukaan jäsenmaksut saattavat olla laskusuunnassa nykyiseen hintaan verrattuna.
Uudistuksen myötä metsänhoitoyhdistysten jäsenet saavat MTK:n jäsenedut käyttöönsä.
Ruotsinkielisissä metsänhoitoyhdistyksissä on meneillään samanlainen muutos.
Ruotsinkielisiä yhdistyksiä on Pohjanmaan rannikkoalueella, Turun seudulla ja etelärannikolla.
Ne liittyvät vuodenvaihteessa ruotsinkieliseen tuottajaliittoon SLC:hen.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
