Puhemies Vanhaselta poistettiin munuainen kasvainten vuoksi
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen jää sairauslomalle eduskuntatyöstä kesäkuun loppuun. Puhemiehen tehtävä jakautuu eduskunnan varapuhemiehistön kesken.Eduskunnan puhemies Matti Vanhaselta (kesk.) on poistettu munuainen kahden kasvaimen vuoksi, Vanhanen kertoi eilen lauantaina Facebookissa.
Vanhasen mukaan kasvaimet löydettiin sydänleikkauksen valmisteluun liittyvissä kuvauksissa noin kuukausi sitten.
Eduskuntatiedotus kertoi eilen, että Vanhanen jää sairauslomalle ja on sivussa eduskuntatyöstä kesäkuun loppuun.
"Leikkaus sujui hyvin, ja olen päässyt jo jalkeille. Haavan takia olen kuitenkin kesäkuun sairauslomalla, joten olen huonosti tavoitettavissa", Vanhanen kirjoittaa ja jatkaa, että esiintyy Paasikivi-seuran seminaarissa ja SuomiAreenan paneelissa heinäkuun 15. päivä.
Puhemiehen tehtävä jakautuu eduskunnan varapuhemiehistön kesken.
Vanhanen kertoi jo huhtikuussa, että hänelle tehdään sydänoperaatio elokuussa. Hän kuvaili tuolloin, että leikkaus ei ole millään tavalla akuutti, mutta rytmihäiriöiden jatkuvan toistumisen vuoksi lääkärit katsoivat, että leikkaus on järkevää tehdä.
Vanhanen arvioi, että elokuussa sydänoperaatiosta toipuminen kestää muutaman kuukauden.
Vanhasen munuaisen poistosta kertoi aiemmin Iltalehti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

