Pienpanimot peräävät ulosmyyntioikeutta
Pienpanimoliitto perää alkoholilakiin panimoille oikeutta myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille.Pienpanimoliitto hämmästelee, miksei asia ole mukana perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) ehdotuksessa lain uudistamiseksi.
Liitto muistuttaa, että selvä enemmistö suomalaisista ja kansanedustajista on valmis sallimaan pienpanimo-oluiden myynnin panimoilta kuluttajille alkoholiprosentista riippumatta. Tilaviinien ulosmyynti on jo sallittu.
Ulosmyyntioikeus auttaisi etenkin aloittelevia panimoita, liitto perustelee. Lisäksi se edistäisi työllisyyttä ja matkailualaa.
"Pienpanimoliitto luottaa siihen, että lakiehdotusta hallituksessa käsiteltäessä järki voittaa, ja ulosmyyntioikeus tulee mukaan eduskunnalle aikanaan annettavaan esitykseen laiksi", sanoo puheenjohtaja Mika Tuhkanen liiton kannanotossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


