Yliö Alhaiset hinnat ajavat ahdinkoon
MTK:n ja ruotsinkielisen tuottajajärjestö SLC:n 27.4. järjestämä valtakunnallinen mielenilmaus pyrki tavoittamaan sekä kuluttajien että kaupan päätöksentekijöiden huomion elintarvikeketjun synnyttämään hintavääristymään.
Kampanjan keskeinen viesti oli, että vääristymän tuloksena tuottaja ei saa tuotteistaan riittävää hintaa. Ainakin päättäjille viesti meni perille. Myös viestin ajoitus oli onnistunut.
Täsmällisemmin ilmaistuna elintarvikeketjun hintavääristymä tarkoittaa sitä, että maataloustuotteiden myynnistä saadut tuotot täydennettynä maataloudelle maksetuilla EU- ja kansallisilla tuilla eivät riitä kattamaan tiloille tuotannonharjoittamisesta syntyviä kustannuksia. Näin ollen ne eivät turvaa kohtuullisiksi katsottavia tuloja maataloudenharjoittajille.
Maataloustuotteiden tuottajahintojen alhaisuus ei ole yksinomaan suomalainen ongelma. Yleisesti ottaen missään maailmankolkassa alkutuotteiden hinnat eivät kata niiden tuottamisen yhteydessä syntyviä tuotantokustannuksia.
Esimerkiksi markkinatalouden ”mallimaassa” Yhdysvalloissa maatilojen kannattavuudesta ja tulorahoituksesta pidetään yhteiskunnan toimesta aivan erityistä huolta, ehkä enemmän kuin missään muualla.
Ruokaa tarvitaan joka päivä – vieläpä monta kertaa päivässä. Teollistumisen ja työnjaon eriytymisen myötä ravinnon tuottaminen maksaa.
Se on kallista toimintaa kaikkialla. Siksi yhteiskunta eri maissa on omaksunut tehtäväkseen varmistaa väestölle sen tarvitsemat kohtuuhintaiset elintarvikkeet. Tämä on yleensä toteutettu eriasteisin tukijärjestelyin. Tuloksena ovat tuottajahinnat, jotka eivät kata tuotantokustannuksia.
Euroopan unionissa kuluttajille kohtuulliset elintarvikkeiden hinnat ja riittävä saatavuus on toteutettu yhteisen maatalouspolitiikan kautta, mikä samalla on ollut yhteismarkkinoiden toimivuuden perusedellytys.
Politiikka on vain siinä mielessä onnistunutta, että elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat tuotantokustannuksiin nähden varsin alhaiset ja tarjonnan määrä ja kirjo runsas.
Alkutuotannon näkökulmasta harjoitettua yhteistä maatalouspolitiikkaa ei mitenkään voida pitää onnistuneena, koska järjestelmä ei riittävästi puutu elintarvikeketjun vääristyneeseen kilpailutilanteeseen. Moniin muihin maataloutta koskeviin kysymyksiin se kyllä puuttuu liiankin kanssa.
Tuottajia on lukumääräisesti paljon, mutta kaupan toimijoita vähän. Maatalous ei saa myymistään tuotteista ”samaa” hintaa, minkä se joutuu maksamaan ostamistaan tarveaineista.
Heikossa taloustilanteessa maatalous painii akuutissa kannattavuuskriisissä lähes kaikissa mahdollisissa päätuotantosuunnissa.
Ratkaisumallina on MTK:n taholta ehdotettu erityisen kaupan toimintaa valvovan asiamiehen viran perustamista, koska nykyisenkaltainen tilanne ei ole mitenkään hyväksyttävä.
Ratkaisumalli ei sinällään ole uusi, mutta kannatettava.
Monissa EU-maissa on kaupan toimintaa valvova asiamies samoin kuin ruokaketjun toimintaa sääteleviä lakeja. Kokemukset ovat siinä määrin myönteisiä, että ruokaketjun epäreiluihin käytäntöihin puuttuminen on perusteltua sisällyttää muodostettavan Juha Sipilän hallituksen työohjelmaan.
Noin vuosi sitten myös EU-
komissio kehotti jäsenmaita puuttumaan havaittuihin ruokaketjun epäreiluihin käytäntöihin.
Komission näkemyksen mukaan varsinkin pienten toimijoiden asemaa tulisi parantaa suuria kauppaketjuja vastaan. Eurooppa-tasolla komissiolta itseltäänkin on odotettavissa toimia epäreilujen kauppatapojen kitkemiseksi.
Epäreilujen kauppatapojen kitkeminen ei nosta elintarvikkeiden kuluttajahintoja.
Kauppa on ilmaissut rahoittavansa hintojensa ”halpuuttamisen” tehostamalla omia toimintojaan. Samalla tavoin toimien se voi kohottaa ketjun alkupään tuottajahintoja, mikä olisi omiaan parantamaan maatilojen kannattavuutta.
Erityisesti leipomotuotteissa viljelijän saama osuus lopputuotteen hinnasta on niin vähäinen, että kuluttaja saa jo nyt huomattavaa säästöä pelkästään korvaamalla ostoleivän kotona leivotulla.
Sama havainto koskee monia muitakin einestuotteita, joita voi helposti valmistaa kotikeittiössä. Niiden tuoreus on taattu ja alkuperä tunnetaan.
Jos maataloustuottajien tuotteidensa myynnistä saamat hinnat suhteessa kaupan hyllyillä olevien jalosteiden hintoihin pysyvät kovin kaukana toisistaan, on vain ajan kysymys, koska uusi teknologia riittää laajemmalti tarjoamaan uudet jakelutiet sekä kuluttajan että tuottajan hyödyksi.
Viime mainitusta on runsaasti esimerkkejä myös elintarviketalouden alalta, missä kuluttaja ja tuottaja ovat jo löytäneet toisensa ilman ulkopuolisia välikäsiä.
EU:n ja USA:n välillä käytävät vapaakauppaneuvottelut voisivat nekin onnistuessaan tervehdyttää yleiseurooppalaista taloustilannetta, tarjota uusia markkinointikanavia alkutuotannolle ja tätä kautta korjata muutoin epänormaalin alhaisiksi muodostuneita tuottajahintoja.
Tähän mahdollisuuteen on tässä vaiheessa ennenaikaista nojautua, varsinkin kun koko rakennelma voi kaatua jo pystytysvaiheessa.
Myös WTO:n piirissä jo toivottoman pitkään kestäneet Dohan kierroksen kauppaneuvottelut voisivat onnistuneesti loppuunsaatettuina kääntää maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat pysyvästi nykyistä korkeammalle tasolle, jolloin maatalous saisi tarvitsemaansa hengitystilaa.
Jouko Nieminen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva
valtiotieteiden maisteri, joka oli kauppa-politiikan asiantuntija
MTK:ssa vuosina 1990–2013.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
