
Tuulta, lumisateita ja vaihtelevia lämpötiloja tiedossa viikonloppuna
Matalapaine saapuu tänään lauantaina lännestä ja tuo lumisateita etenkin Oulun korkeudelle, samalla lounaistuuli voimistuu ja on etenkin maan keskiosassa navakkaa ja puuskaista.Tänään lauantaina sää säilyy poutaisena Keski- ja Pohjois-Lapissa sekä maan eteläosassa. Oulun korkeudelle saapuu säärintaman mukana lumisadealue, josta voi kertyä lunta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen 5–10 senttiä. Yöksi alue liikkuu kohti etelämmäksi ja etenkin itään on odotettavissa lumikertymiä.
Matalapaineen myötä lounaistuuli voimistuu, keskiosissa maata puuskissa voidaan mitata paikoin jopa yli 20 m/s lukemia. Pohjoisessa tuuli on heikompaa. Päivällä maamme jakautuu tuulten lisäksi myös lämpötilan osalta, maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohoaa 1–5 asteeseen, pohjoisessa pysytään pakkasella.
Sunnuntaina lumisadealue väistyy kaakkoon ja sää selkenee. Samalla tuulen suunta kääntyy luoteiseksi ja sää kylmenee etelässäkin, päivällä ollaan 0 ja -7 asteen välissä koko maassa.
Maanantaina selkeän ja kylmän yön jälkeen pilvisyys lisääntyy. Viikko jatkuu vaihtelevan sään merkeissä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

