KALAJUTTU Varsieväsiika, osa 1
”Ja tämä oli vasta silmien väli”, Kalle sanoo kädet levällään. ”Hiukankin isompi, niin olisi pitänyt ottaa heinäseiväs mittatikuksi.”
”Ja silti se oli sintti, eikö niin? Niitä tirrejä, joita tavallisesti käytät syöttikaloina”, Simo hörähtää ja hörppää tuopistaan. ”Nuo sinun kalajuttusi ovat aina samanlaisia.”
Kallen ilme synkkenee. Hän kääntyy katsomaan kadulla jyrisevää liikennettä ja taivaalla kirkuvia lokkeja. Kalle katsoo taas Simoa ja sanoo:
”Ne mitään kalajuttuja ole. Kerron asiat justiinsa ja pilkulleen.”
”Ja samalla tunnustat olevasi kelvoton kalamies, koska päästät ne isot aina karkuun.”
”Ei siitä ole kysymys. Kalajutut ovat viihdettä. Et kai sinä muutenkaan usko kaikkea, mitä maailmalla puhutaan. Ja olen minä isojakin saanut, sinullekin syöttänyt.”
”Pajunköyttä sinä minulle syötät”, Simo tokaisee, tyhjentää tuoppinsa ja rupeaa nousemaan juuri, kun Petteri tulee kaverusten luo, tervehti ja laskee kolme täyttä tuoppia pöytään. Simo käy takaisin istumaan.
”Aina te jaksatte härnätä toisianne”, Petteri sanoo.
”Tuo Simo ei ymmärrä mitään kalajutuista”, Kalle tuhahtaa.
”Itse et osaa kertoa kunnon juttuja”, Simo näpäyttää. ”Vaan aina samanlaisia tarinoita karkuun päässeistä mahtikaloista.”
Petteri vilkuilee kiistaveikkoja, joiden kummankin suupielessä kareilee hymy. Kummia tyyppejä, hän miettii. Aina ovat toistensa niskassa kiinni. Ihan kuin se olisi niistä kivaa.
”Tapasin äsken torilla yhden vanhan äijän”, Petteri kertoo. ”Oikeastaan se istui kalastajapurressa tuossa rannassa. Kysyin siltä kampeloita ja se vinkkasi minut veneeseen.”
”Ja sinä menit, niinkö?”
”Tietenkin menin. Kampelat ovat tosi hyviä, savustettuna.”
”Oliko sillä niitä?”
”Oli sillä. Se pakkasi niitä pussiin ja kun se sitten ojensi niitä minulle, se kysyi, tiedänkö mistä kampelat tulevat. Sille ei kelvannut minun selitykseni, vaan se sanoi, että sillä on oma ja parempi.”
”Taas joku kalajuttu. No kerro nyt.”
Petteri nojautuu taaksepäin tuolillaan ja virnistää leveästi.
”Niitä litistetään tarkoituksella”, hän paljastaa.
”Ai se on tämä vanha juttu Ahdin aamutossuista”, Simo keskeyttää. ”Se on kuultu moneen kertaan. Kampelat eivät ole kovin hyviä tossunpohjallisina, eikä Ahdilla sitä paitsi ole edes jalkoja vaan räpylät.”
”Mistä sinä muka Ahdin jalat ja tossunpohjat tiedät”, Kalle kysyy. ”Mutta minustakin tuo on jo vanha juttu, eikä se noin mene. Jos katsot kampelaa oikein tarkasti, se on periaatteessa ihan samanlainen kuin mikä tahansa muu kala, vähän litteämpi vain.”
Petteri on istunut hiljaa ja kuunnellut sanailua. Hän nostaa kätensä ja sanoo:
”Se äijä kertoi ihan toisenlaisen tarinan. Se väitti, että kampeloita mankeloidaan silakoista. Kun en heti uskonut, se näytti miten se tapahtuu.”
”Silläkö oli veneessä mankeli?”
”Oli, ja laatikkokaupalla silakoita. Se otti yhden ja mankeloi sen muutamaan kertaan. Se rupesi näyttämään ihan kampelalta, uskokaa pois. Se vähän järjesteli eviä, nappasi vasemman silmän irti ja kiinnitti sen pikaliimalla oikealle poskelle. Vielä se sanoi, ettei kukaan kuitenkaan syö silmiä, joten ei haittaa vaikka liima olisi vähän tujumpaa.”
”Valehtelet.”
”On minulla näitä täällä”, Petteri sanoo ja avaa muovikassinsa.
Kalle ja Simo kumartuvat katsomaan. Pussissa on useita parin kämmenen kokoisia litteitä kaloja. Simo aikoo ottaa yhden käteensä, mutta Petteri sulkee pussin ja laskee sen maahan.
”Eivät nuo mitään todista. Tavallisia kampeloita ne ovat”, Simo sanoo.
Kalle nyökyttää. Kyllä kalamies kampelan tuntee.
”Silakoista tehtyjä”, Petteri väittää. ”Maistuvatkin kuulemma silakoille, mutta asiakkaat eivät huomaa, kunhan lautasella on tarpeeksi litteä kala. Halpojakin nämä olivat. Tosin rahaa meni siihen kampelamankeliin. Se ukko halusi siitä aika tukun rahaa. Väitti, että vien häneltä elannon.”
”Se taisi kuitenkin vetää sinua nenästä”, Kalle arvelee ja potkaisee kampelapussia. (Jatkuu)
KARI VÄLIMÄKI
Kangasala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
