Ympäristö

Uhanalainen taimen kutee ja lisääntyy WWF:n ja K-ryhmän kunnostamissa virtavesissä

Yhteistyön aikana on avattu vaelluskaloille yli 80 kilometriä uutta elin- ja kutuympäristöä, purettu 24 nousuestettä ja tehty lähes 300 kutusoraikkoa.
Tauno Kohonen
Kaikki Suomen vaelluskalat, kuten lohi ja taimen, ovat uhanalaisia, koska puromme ja jokemme ovat täynnä vaelluksen katkaisevia esteitä, kuten tierumpuja tai vanhoja myllypatoja.

Ympäristöjärjestö WWF:n ja K-ryhmän K-Kalapolut-yhteistyössä on neljän vuoden ajan kartoitettu ja avattu eri puolilta Suomea löytyviä vaelluskalojen nousuesteitä ja kunnostettu kalojen kutusoraikkoja.

Tahot tiedottavat, että yhteistyön ensimmäisten vuosien kohteilta on jo saatu lupaavia tuloksia: uhanalainen taimen kutee ja lisääntyy puroissa, joihin kalat evät aiemmin päässeet.

Kaikki Suomen vaelluskalat, kuten lohi ja taimen, ovat uhanalaisia, koska puromme ja jokemme ovat täynnä vaelluksen katkaisevia esteitä, kuten tierumpuja tai vanhoja myllypatoja.

Luumäen Vaalimaanjoelle rakennettiin vuonna 2017 kalojen nousuesteenä toimineeseen tierumpuun kalojen kulkua helpottava kynnys. Nyt taimenet ovat löytäneet tiensä joessa rummun yläpuolelle.

uonna 2017 talkoiltiin Imatran Unterniskanjoella, jossa havaittiin jo toistamiseen luonnonpoikasia. Myös vuonna 2018 kunnostetulta kohteelta Heinäveden Jyrkylinjoelta löydettiin yksivuotiaita taimenenpoikasia.

”Uhanalaisten taimenten poikastuotanto on sähkökoekalastusten havaintojen mukaan paikoin jo hyvässä nousussa", iloitsee WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

Talkoisiin on lähtenyt mukaan lähes 60 K-kauppaa ympäri Suomea.

Yhteistyön aikana on avattu vaelluskaloille yli 80 kilometriä uutta elin- ja kutuympäristöä, purettu 24 nousuestettä ja tehty lähes 300 kutusoraikkoa. Talkoita on järjestetty lähes 30 kohteessa ympäri Suomea.

K-ryhmän ja WWF:n yhteistyö vaelluskalojen puolesta jatkuu vuoden 2021 loppuun asti.

Lue lisää

Pari kysymystä WWF:lle

Iijoen Haapakoskelle rakennetaan Suomen ensimmäinen smolttien alasvaellusväylä – ohjausaidasta saatu jo hyviä kokemuksia

WWF avasi netissä suoran lähetyksen metsälintujen talviruokintapaikalta

WWF haastaa seurakunnat ja kunnat suojelemaan metsiään – Pertti Salolainen Twitterissä: "Tulemme vetoamaan kaikkiin seurakuntiin"