Ilmainen hampurilaisateria houkutteli ennätysmäärän ruuantuottajia ja heidän perheitään Friends & Brgrs -ravintoloihin
Eniten tuottajia kävi syömässä ilmaiseksi Kokkolassa, Vaasassa ja Seinäjoen ravintoloissa jo perinteeksi muodostuneessa tuottajapäivässä.
95 prosenttia ravintolaketjun raaka-aineista tulee suomalaisilta tuottajilta. Kuva: Markku VuorikariKotimainen hampurilaisketju Friends & Brgrs järjesti keskiviikkona 8. lokakuuta jo kahdeksatta kertaa Tuottajapäivän, jolloin suomalaiset ruoantuottajat ja heidän perheensä saivat kiitoksena tärkeästä työstä ilmaiset hampurilaisateriat Friends & Brgrsin ravintoloissa ympäri Suomen.
Tapahtuma rikkoi jälleen ennätykset. Päivän aikana tarjoiltiin 13 000 ilmaista ateriaa. Tämä vastaa noin 200 000 euron arvoista kiitoksenosoitusta suomalaisille ruoantuottajille.
”Olemme valtavan kiitollisia ja otettuja siitä, miten lämpimästi Tuottajapäivä jälleen otettiin vastaan. Saimme tuhansia palautteita kiitollisilta tuottajilta. Heidän viestinsä vahvistavat, että tällaiselle konkreettiselle kiitokselle on todellista tarvetta. Me haluamme pitää suomalaisen ruoan arvon näkyvänä ja elävänä myös arjen keskellä”, kertoo Friends & Brgrsin toimitusjohtaja Tuomas Piirtola tiedotteessa.
Eniten tuottajia kävi syömässä ilmaiseksi Kokkolassa, Vaasassa ja Seinäjoen ravintoloissa, joissa kaikissa tarjoiltiin aterioita lähes 1 000 annosta.
”Monessa ravintolassa nähtiin iltapäivällä pitkiäkin jonoja, mutta tunnelma pysyi läpi päivän lämpimänä ja hyväntuulisena. On ollut hienoa nähdä, kuinka vahvasti Tuottajapäivä on juurtunut osaksi suomalaista ruokaketjua – sekä meille että tuottajille se on yhteinen juhlapäivä”, Piirtola kuvailee.
Ravintolaketju on alkanut suunnitella jo ensi vuoden tuottajapäivää. Tarkoituksena on tehdä päivästä vieläkin merkityksellisempi.
”Kotimaisen ruoantuotannon arvostus ansaitsee tulla näkyväksi tekojen kautta – ja sitä haluamme pitää yllä myös jatkossa”, Piirtola sanoo.
Friends & Brgrs tunnetaan poikkeuksellisen korkeasta kotimaisuusasteestaan. 95 prosenttia raaka-aineista tulee suomalaisilta tuottajilta. Esimerkiksi kotimaisia perunoita kuluu vuosittain noin puoli miljoonaa kiloa.
Ravintoloissa vierailleiden tuottajien viestejä ja kuvia päivän tunnelmista on nähtävissä avoimessa vieraskirjassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







