Kotimaa

Iskikö juhannuksena mökkikuume? Asiantuntija kertoo, mitä asioita moni ei muista huomioida mökkikaupoilla, vaikka kannattaisi

Mökkiä etsitään mahdollisimman läheltä kotia, jotta kynnys lähteä mökille olisi matala.
Kimmo Haimi
Mökin kunto ja sijainti ovat tärkeimmät mökkien menekkiin vaikuttavat tekijät.

Suomalaiset hakevat mökkeilyltä rentouttavaa irtiottoa arjesta. Tänä vuonna mökkikauppa on käynyt erityisen kuumana koronaviruksen vuoksi.

Keskuskauppakamarin auktorisoima kiinteistöarvioija (AKA) ja Saarijärven Kiinteistönvälitys Oy:n toimitusjohtaja Lauri Pasanen kertoo, että parhaimmat mökit myydään jopa kahden viikon sisään myynti-ilmoituksen julkaisusta.

"Nyt halutaan selvästi ostaa enemmän mökkejä kuin viime vuosina sekä satsata kotimaan matkailuun ja lomailuun. Ihmettelin, kun jopa Vantaalta asti tullaan Keski-Suomeen katsomaan yhtä mökkiä”, Pasanen sanoo Keskuskauppakamarin tiedotteessa.

Pasasen mukaan mökin kunto ja sijainti ovat tärkeimmät mökkien menekkiin vaikuttavat tekijät. Mökkiä etsitään mahdollisimman läheltä kotia, jotta kynnys lähteä mökille olisi matala. Toisaalta järvenrantamökit kiinnostavat ostajia selkeästi kuivanmaan mökkejä enemmän.

”Oman rannan lisäksi mökkiä ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi kunnossa olevaan jätevesijärjestelmään, vesijohtoon ja sähköön. Myös sillä on merkitystä, sijaitseeko mökki aurinkoisella paikalla. Perinteiset hirsimökit hyvällä varustuksella, kuten sisävessalla, menevät kaupaksi. Näistä ollaan valmiita maksamaan parhaimmillaan jopa 200 000 euroa”, Pasanen lisää.

Mökin kuntoa arvioitaessa on oltava tarkkana käytännöllisyyden kanssa. Asiantuntijan mukaan ostajat unohtavat toisinaan tarkastaa ennen mökkikauppojen tekemistä sellaisia perusasioita, kuten vuotaako katto ja ovatko salaojitukset kunnossa. Pasanen painottaa, että nämä kaksi ovat asioita, jotka hän itse tarkastaa silloin, kun arvioi mökin kuntoa.

”Mikäli katto on päässyt vuotamaan, sen kyllä haistaa jo sisään astuessa. Tällaisia asioita ei välttämättä muisteta huomioida, jos huomio kiinnittyy kokonaan johonkin tyylikkääseen yksityiskohtaan mökissä,” Pasanen huomauttaa.

Asiantuntija korostaa, että pieniin vastoinkäymisiin on oltava aina valmis.

”Mökkiä ei kannata ostaa, jos siitä ei ole valmis pitämään huolta", hän sanoo.

Säännöllinen mökin kunnossapito on tärkeää paitsi oman viihtyvyyden, myös mökin arvon säilymisen kannalta.

Lue lisää:

Mökkikauppa on muuttumassa myyjän markkinaksi: Hinnat ovat kääntyneet nousuun monen vuoden laskun jälkeen

Näin tuunaat mökkisi myyntikuntoon – "Kaikki menevät kaupaksi, kun hintapyyntö on realistinen"

Poikkeustila on kasvattanut kesämökkien ja tonttien kysyntää: "Vapaan reissaamisen aika on ainakin joksikin aikaa ohi"

Lue lisää

Loppuiko mökkikautesi? Näin saattelet kesäkotisi turvallisesti talveen

Koronavuosi voi iskeä hintapiikin omakotitaloihin täällä, ennustaa Suomen kiinteistönvälittäjät – uusienkin talojen hinnat voivat laskea toisaalla

Kysely: Vientiyritykset pelkäävät matkustusrajoitusten vaikutuksia, yli puolet pelkää vientinsä laskevan

Vantaalainen Annika Suomi suitsuttaa etätyöskentelyä mökillä: "Tuntuu, että kesä ja loma jatkuvat"