Kotimaa

Henkilökortti nousi hittituotteeksi – pakollinen se ei kuitenkaan ole

Henkilökortti käy matkustusasiakirjana 28 maassa Euroopassa
LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Henkilökorttien suosion syynä on lakimuutos sähköisestä tunnistamisesta.

Poliisille alkoi ennen vuodenvaihdetta tulvia runsaasti hakemuksia henkilökortista, ja sama vauhti jatkuu edelleen. Korttien toimitusajat ovat suuren kysynnän vuoksi pidentyneet viikosta noin kolmeen viikkoon.

Henkilökorttien suosion syynä on lakimuutos sähköisestä tunnistamisesta. Vuoden alusta lähtien ajokortti ei enää kelpaa, kun asiakas hakee vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä, kuten verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Tähän tarvitaan passi tai henkilökortti.

Passihakemukset eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, ja niitä ehditään käsitellä tavalliseen tahtiin.

Kun toissa vuonna henkilökorttia haki noin 200 000 ihmistä, viime vuonna hakemuksia tuli jo 250 000.

"Kasvu näkyi loppuvuodesta alkaen. Vuotta aikaisempaan verrattuna joulukuun hakemusten määrä kasvoi nelinkertaiseksi", kuvailee ylitarkastaja Juhani Ruutu Poliisihallituksesta.

Pankkitunnuksia tarvitaan paitsi pankkiasioiden hoitamiseen myös monien viranomaisten palveluihin kirjautumiseen.

Henkilökortteja ei ole ehditty valmistaa räjähdysmäisen kysynnän tahdissa. Toimitusaikoja pyritään nopeuttamaan, mutta vielä ei tiedetä, milloin palataan normaaliin tilanteeseen.

Eräänlaisena yllätyksenä voi pitää sitä, että henkilökorttien kysyntä on kasvanut toisin kuin passien, jotka palvelevat myös ulkomaille matkustavia. Ruutu kuitenkin muistuttaa, että henkilökorttikin käy matkustusasiakirjana 28 maassa Euroopassa.

Hän arvelee, että henkilökortti on myös voitu virheellisesti ymmärtää pakolliseksi hankinnaksi. Lakimuutos koski kuitenkin vain vahvan sähköisen tunnistusvälineen hakemista. Ajokortilla voi edelleen tunnistautua useimmissa arjen tilanteissa.

"Moni toki kokee henkilökortin myös käteväksi ja monipuoliseksi tuotteeksi, jota on helppo kantaa mukana."

Lakimuutosta perusteltiin sillä, että ajokortti ei ole virallinen todistus henkilöllisyydestä vaan todistus ajo-oikeudesta. Ajokortti ei myöskään kelpaa enää tunnistautumiseen, kun noutaa myönnettyä passia tai henkilökorttia esimerkiksi R-kioskilta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Liikenneministeri liikkuu omalla autolla tarvittaessa – Ajokortti ollut vuodesta 2005

BBC: Britannia poisti passeistaan EU-merkinnän, osa briteistä tyrmistyi, osa riemuitsee

IL: Pahvinen ajokortti aiheutti ongelmia ennakkoäänestyspaikalla Mikkelissä – iäkkään rouvan piti etsiä tuttava todistamaan henkilöllisyys