Tavallisen suomalaisen elämää varjostaa hintojen nousu, joka vain yltyy – elämän kalleus voidaan ajatella myös toisenlaisella tavalla
Kalliita aikoja on koettu Suomessa ennenkin. Nykyisen yltäkylläisyyden ja menneisyyden nälänhädän välillä ei ole kuin toistasataa vuotta, kirjoittaa Pekka Särkiö Hengähdyspaikalla.
Monet joutuvat laskemaan rahojaan yhä tarkemmin hintojen kallistuttua. Kuva: Pexels/Karolina Krabowska11.9.202209:00
Syksyn viiletessä monella on huoli tulevasta talvesta samalla, kun ruoka, sähkö ja polttoaineet kallistuvat.
Kallis aika koskettaa tavallisia kansalaisia. Asumiskulut nousevat, kun sähkö uhkaa kallistua kipukynnykselle. Taustalla on Venäjän kaasutoimitusten tyrehtyminen markkinoilta osana pakotteita.
Suomen on turvauduttava pitkälle energiaomavaraisuuteen. Suomi nojautuu ydinvoimaan ja vesivoimaan, tuuli- ja aurinkovoimaan sekä hakkeen ja turpeen polttoon. Myös energian säästö on otettava keinovalikoimaan laskemalla esimerkiksi huonelämpöä muutamalla asteella.
Bensiinin hinnan nousu pakottaa irtautumaan ilmastolle haitallisesta öljystä. Nyt korkea hinta kuitenkin kurittaa hajaseutujen asukkaita, joille auto on välttämättömyys. Paikallinen biokaasun tuottaminen esimerkiksi liikennepolttoaineeksi ei ole vielä saanut sille kuuluvaa huomiota.
Varsinainen suuri kysymys on yhteisen elämän kalleus ja lisääntyvä velka. Viimeisten vuosikymmenien aikana on totuttu rajattomuuteen ja velan helppouteen.
On ollut muitakin ratkaisuja. Budjettipäällikkö Raimo Sailas teki kuuluisat leikkauslistansa, joilla valtion menoja karsittiin kahtena vuonna roimasti, molempina yli kymmenen prosenttia. Vyön kiristäminen tekee kipeää, mutta kiristämättä jättäminen koskee vielä enemmän – myös luonnon elinvoimaa. On ajateltava eteenpäin, tulevien polvien elinmahdollisuuksia.
Vyön kiristäminen tekee kipeää, mutta kiristämättä jättäminen koskee vielä enemmän.
Kalliita aikoja on koettu ennenkin. Vanhassa kirjasuomessa kalliilla ajalla tarkoitettiin nälän kaltaisia koettelemuksia. Virsirunoilija Jaakko Finno kirjoitti Näliäst, callist aiast ia halla wuosista (1583). Vanhan Virsikirjan (1701) mukaan veisataan Olit callit cato wuodet Suomes ja Wegelius postillassaan (1749) kuvaa, kuinka callit catoajat – – ihmisiä lopetta ja maan poween aja.
Nykyisen yltäkylläisyyden ja menneisyyden nälänhädän välillä ei ole kuin toistasataa vuotta. Olosuhteet voivat muuttua äkisti.
Kalliiden aikojen ei tarvitse olla edes niin kaukana edessä. Silloin ajan kalleus ei johdu niinkään kulutusmenojen kasvusta kuin pahimmillaan ihmishenkien menetyksestä. Jokaisen henki on kallis. Kalliisiin aikoihin on hyvä varautua, sikäli kuin se on meistä ihmisistä kiinni.
Luojalle hänen luotunsa ovat kalliita. Siksi meitä kutsutaan ponnistelemaan Jumalan kanssa, hänen käsinään elämän puolesta. Virren 408 sanat rohkaisevat: ”Joutukaa sielut, on aikamme kallis, vuotemme virtana vierivät pois. Jeesus ei syntisen sortua sallis, kaikille armosta autuuden sois.”
Elämä on kallis. Sitä ei ole hukattavaksi.
Kirjoittaja on Puolustusvoimien kenttäpiispa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
