
Tunnetko nämä kalliokohteet – uusi sivusto esittelee upeita kivikkoja ja jyrkänteitä
Suomen kallioperä on maailman vanhimpia.Kalliot, kivikot ja jyrkänteet tarjoavat luonnossa liikkujalle hätkähdyttäviä elämyksiä. Niitä esittelee uusi sivusto, jonka kautta on mahdollista tutustua 16 ainutlaatuiseen kohteeseen.
Suomen kallioperä alkoi muodostua yli 3000 miljoonaa vuotta sitten, ja kuuluu maailman vanhimpiin. Kalliopaljastumia on pinta-alallisesti vain kaksi prosenttia Suomen maapinta-alasta, mutta kallioiden lajistollinen merkitys on huomattava.
Kallioilla viihtyy muun muassa suuri määrä erilaisia jäkäliä, sammalia, putkilokasveja ja selkärangattomia.
Erityisesti ravinteisuudeltaan rikkaat kalkki- ja serpentiinikalliot ovat uhanalaisia. Kallioita tarvitsevista lajeista uhanalaisia on lähes 300 ja silmälläpidettäviä lähes 150. Uhanalaistumisen syitä ovat kaivannaistoiminta ja metsätalous.
Metsätaloustoimet eivät vaikuta itse kallioperään, mutta hakkuut muuttavat kallioiden pienilmastoa.
Tapion, metsäkeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen julkaisemaan sivustoon on koottu 16 upean kalliokohteen kuvia, tieto sijainnista, retkeilymahdollisuuksista sekä kuvaus luonnon monimuotoisuudesta.
Sivuston tarkoitus on saada luonnossa liikkujat kiinnostumaan kallioluonnosta, tutustumaan kohteisiin ja mahdollisesti retkeilemään niissä omatoimisesti.
Retkeillessä on hyvä huomioida, että kallioelinympäristöt ovat kulutukselle herkkiä, joten kohteilla tulee liikkua merkittyjä reittejä pitkin ja noudattaa annettuja ohjeita.
Jos tarinoihin on uskominen, luolissa voi asua haltijoita ja rotkoissa tapahtua noituutta.
Sivuston on tuottanut HardRock – kallioelinympäristöjen monimuotoisuus -hanke. Hanke on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella, ja osana METSO-ohjelman toteutukseen kuuluvia valtakunnallisia luonnonhoidon kehittämishankkeita.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





