Yhteismetsä antaasuurtalouden edut
Pitkän uran metsäteollisuudessa tehnyttä metsänhoitaja Kaj Karlssonia huolestuttaa Suomen metsätalouden kilpailukyky.
Pienten tilojen työmaat ja kauppaerät ovat pieniä. Koneiden ja työvoiman siirrot toistuvat tiuhaan, mikä syö tehokkuutta. Töiden tekemättä jääminen tai työn myöhästyminen on yleistä.
Karlsson on nähnyt suurmetsätalouden edut niin Serlachiuksen, Metsämantujen kuin Puulaakinkin osakkaiden mailla.
Karlsson kannattaa yhteismetsien muodostamista. ”Uudelleen ajattelun liikkeelle saaminen on tahmeaa. Pelkään, että moni pienmetsänomistaja jää jatkossa erilaisten yrittäjien armoille.”
Sen sijaan esimerkiksi 5 000 hehtaarin yhteismetsässä yritykset kilpailevat sekä puista että töistä. ”Yhteismetsä voi helposti osoittaa puuhapalstan klapin teosta kiinnostuneelle osakkaalleen”, Karlsson sanoo.
Hän toivoo ennakkoluulottomuutta yhteismetsien synnyn ja kasvun edistäjille. Esimerkiksi jonkinlainen sijoitusrahasto voisi toimia yhteismetsän perustana.
Yhteismetsien osuuksien arvot ovat nousseet hyvällä metsänhoidolla ja lisämetsien ostoilla paikoin huikeasti. Osuuksien arvon nousujen julkituonti edistäisi yhteismetsien syntyä ja yhteismetsiin liittymisiä.
JUHA AALTOLA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
