Polttopuukauppa käy vilkkaimmillaan
Polttopuukaupassa on käynnissä vuoden vilkkaimmat viikot. Paikoitellen polttopuuta ei tahdo riittää kaikille varastojaan täydentäville.
Puulämmityksen suosion kasvu johtuu ainakin osittain sähkön ja lämmitysöljyn hintojen noususta. Siksi perinteinen polttopuulämmitys on pienkiinteistön omistajalle yhä houkuttelevampi ratkaisu.
”Omatoimiselle polttopuun hankinnalle ei kuitenkaan kaikilla ole aikaa tai mahdollisuuksia. Tämä luo kysyntää kaupalliselle polttopuulle ja siten myös ammattimaiselle polttopuuyrittäjyydelle”, sanoo bioenergia-asiantuntija Juha Hiitelä Suomen metsäkeskuksesta.
Metsäkeskus kysyi tammikuussa Halkoliiteri.com-palvelussa mukana oleville yrittäjille talven polttopuukaupasta.
”Kyselyn perusteella polttopuuta on myyty talven mittaan reippaalla tahdilla ja joillakin alueilla yrittäjien varastot alkavat olla vähissä”, kertoo Hiitelä.
Noin puolella kyselyyn vastanneista yrittäjistä puuta riittää vielä tälle lämmityskaudelle, neljäsosalla kuivat puut loppuvat ennen kevättä ja neljäsosa ei osannut arvioida tilannetta varmaksi.
Heikoimmalta tilanne näyttää Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, mutta myös Keski-Suomessa ja Uudellamaalla alkaa olla puusta niukkuutta.
Suosituin myyntituote on tämänkin kyselyn mukaan kuiva koivupilke.
Muita pilkelajeja myydään vain murto-osa kaupallisesta polttopuumäärästä.
Keskimääräinen toimituserä on noin neljä irtokuutiometriä eli heittomottia. Suurin osa puista palaa omakotitaloissa.
Ostajakunnan ikä painottuu välille 30–50 vuotta. Joka viides polttopuun ostaja on täyttänyt 50 vuotta.
Netissä toimivat polttopuun markkinapaikat kattavat jo koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Etenkin Etelä-Suomen taajimmin asutuilla alueilla polttopuupalvelut ovat kattavasti nettiyhteyden päässä.
Läntisessä Suomessa toimiva, Metsäkeskuksen ylläpitämä Halkoliiteri.com tavoittaa jo miltei puolet suomalaisista. Yrittäjien määrä verkkopalvelussa on jatkanut tasaisesti kasvuaan ylittäen 400 polttopuukauppiaan rajan.
Hiitelän mukaan avoimet markkinat ja laaja toimija-kenttä takaavat kuluttajalle paremman polttopuun laadun ja tasaisemman hinnan. Ammattimaisilla polttopuuyrittäjillä myös palvelun laatu on hyvällä tasolla.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
