Metsästäjät arvioivat: Kosteikolla tehdään suunnilleen yhtä monena päivänä vuodessa hoitotöitä kuin siellä metsästetään vesilintuja

Maanomistaja Kaija Bruunin (keskellä), Markku Hassisen ja Arto Tuovisen yhteistyö perustuu luottamukseen. Moni kosteikko olisi jäänyt perustamatta, jos niihin ei liittyisi metsästysmahdollisuutta, pohtivat miehet. Kuva: Lari Lievonen

"Tämä oli mieheni unelma: muokata tuottamattomasta metsämaasta kosteikko, mikä kohentaisi alueen luontoarvoja ja tarjoaisi mahdollisuuden harrastaa metsästystä", kertoo kuopiolainen Kaija Bruun.

Bruunin puoliso Paavo Bruun osti Polvijärven Sotkumasta metsätilan, johon kuului noin neljän hehtaarin laajuinen vetinen kuvio. Puusto oli kuollut pystyyn, ja alue oli kasvanut umpeen.

Vuonna 2008 Bruunit alkoivat suunnitella kosteikon muokkaamista riistakeskuksen suunnittelijan Reijo Kotilaisen avustuksella.

Riihilahden kosteikko sijaitsee Iso-Reuhka-nimisen järven pohjoispäässä. Kevättalvella 2011, paksun lumen aikaan, aloitettiin kaivuutyöt kosteikon perustamista varten. Alueelle muodostettiin uomia, altaita ja pohjapatoja.

Kosteikon perustamista ja hoitoa varten Bruunit saivat tukea Pohjois-Karjalan ely-keskukselta.

Yksityishenkilöille tukia ei makseta, mutta Paavo Bruun perusti Eräveijarit ry -nimisen metsästysseuran, jolle tuki myönnettiin. Jäseniä yhdistyksessä oli neljä, Bruunin lisäksi hänen puolisonsa sekä kaksi heidän tuttavaansa, Arto Tuovinen ja Markku Hassinen.

Projekti saatiin päätökseen, ja Paavo Bruun ehti nauttia ponnistelujensa tuloksista pari vuotta, ennen kuin hän menehtyi. Jottei iso työ kosteikon perustamisesta oli mennyt hukkaan ja alue puskittunut, Tuovinen ja Hassinen ovat jatkaneet alueen hoitotöitä.

"Minulta jäisi tämä hoitamatta, jos olisin yksin vastuussa. Toimiva kosteikko on suuri ylpeyden aihe, ja sen arvon ymmärtävät myös lapsemme, jotka eivät kuitenkaan ole erähenkisiä", kertoo Kaija Bruun.

Vuosittaisten niitto- ja raivaustöiden lisäksi pitää tehdä konetöitä. Tänä vuonna esimerkiksi ruopataan altaita. Konetyöt ovat kalliita, ja niihin tarvitaan hoitotukea. Tuki ei riittäisi, jos hoitotyöt teetettäisiin ulkopuolisella maksua vastaan.

"Nykyinen järjestely perustuu luottamukselliseen suhteeseen. Arto ja Markku tekevät talkootöinä esimerkiksi niitto- ja raivaustyöt. Vastineeksi näistä töistä, heillä on metsästysoikeus alueelle. Kenenkään tuntemattomien kanssa en voisi kuvitella tällaista järjestelyä."

Maanomistajan tehtäviin kuuluu toimittaa ely-keskukseen vuosittain tiedot kosteikolla tehdyistä hoitotöistä, joita hoitosopimus edellyttää. Viisivuotinen sopimus on katkolla ensi keväänä. "Paperityöt eivät ole suuri ponnistus. Ei ilmaista rahaa pidä löyhästi jakaakaan."

Moni kosteikko olisi jäänyt perustamatta, jos niihin ei liittyisi metsästysmahdollisuutta, pohtivat liperiläinen Hassinen ja joensuulainen Tuovinen.

Metsästysmahdollisuus ei tarkoita sitä, että sorsastuksen aikaan kosteikolla paukkuisi päivästä toiseen. Hassinen ja Tuovinen laskevat, että he tekevät vuosittain noin viisi talkoopäivää mieheen ja istuvat passissa yhtä monena päivänä.

"Kyllä tässä talkootyössä täytyy nähdä muitakin arvoja kuin metsästysmahdollisuus, jos tällaiseen sitoutuu", sanoo Tuovinen.

Hän kertoo käyvänsä keväisin tarkkailemassa muuttolintuja alueella. Pesimään kosteikolle jäävät riistalinnuista ainakin heinäsorsa, telkkä ja tavi, lisäksi havaintoja on tehty muun muassa haapanoista, lapa- ja jouhisorsista. Alueella viihtyy myös kurkipariskunta. Vuosittain vesilintujen poikueita syntyy 6–7.

Miehet arvioivat, että rehevä alue pusikoituisi ja kasvaisi umpeen ilman hoitoa kolmessa vuodessa. Niitto- ja raivaustöitä jatketaan ilman hoitotukeakin, mutta esimerkiksi ruoppausta pitää tehdä säännöllisesti konetyönä, ja se on kallista.

Kosteikkoalueen lisäksi ympäristön monimuotoisuus ja lintujen sekä nisäkkäiden suojapaikat huomioidaan kosteikon ja metsän vaihettumisvyöhykkeellä. Sinne on istutettu kuusia, joiden latvat leikataan tasaisin väliajoin, jotta ne tuuheutuisivat ja antaisivat suojaa mahdollisimman hyvin.