MT:n lukijakysely: Enemmistö uskoo Ukrainan sodan nostavan puun hintaa
MT kysyi lukijoilta verkossa, uskovatko he Ukrainan sodan kerrannaisvaikutusten nostavan puun hintaa Suomessa.Valtaosa, yli 70 prosenttia MT:n verkkokyselyyn vastanneista lukijoista uskoo, että Ukrainan sodan kerrannaisvaikutukset nostavat puun hintaa.
Venäjältä tuotu puu pitää jatkossa korvata muulla puulla ja energian koventunut hinta nostaa hakkeen kysyntää. Suhdannemyyjät olivat liikkeellä jo vuosi sitten ja koronasta elpyvä maailmantalouskin tarvitsee puutavaraa, uskovat lukijat.
”Puuntuonti Venäjältä pysähtyy, ja samaan aikaan puun käyttö polttoaineena lisääntyy.”
”Sodat ovat aina nostaneet puunhintaa, esimerkiksi Korean sota aikoinaan.”
”Kahta kovan puun tarjonnan vuotta ei monasti ole peräkkäin nähty. Nyt ostoa lisätään, ja metsänomistajien uskoisi olevan tietoisia markkinatilanteesta ja kilpailutuksen merkityksestä.”
”Venäjän puuta ei enää tule, Keski-Euroopassa hyönteistuhot jatkuvat, Valko-Venäjältäkään ei puukauppa käyne normaalisti.”
Vastaajista 19 prosenttia ei usko, että metsänomistajat pääsevät nauttimaan hinnan noususta. Näin kävi pandemiankin aikana. ”Korona-aikana puun hinta nousi rajusti ja näyttää siltä, että vain sahurit pärjäsivät tässä hintarallissa.”
”Korjuukustannusten nousu kompensoi hinnannousun.”
”Kuitupuun hinta ei ole noussut 35 vuoteen, joten ei tule nousemaan nytkään.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





