Koivu oli 1700-luvun tutkijoiden ihmepuu

Metsien ja puiden tutkimus oli 1700-luvulla hyötyhakuista. Koska koivua oli runsaasti, sitä myös tutkittiin ahkerasti. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Puun iän määrittäminen vuosirenkaita laskemalla tulee tutuksi viimeistään alakoulussa. Runsas pari vuosisataa sitten lustojen yhteys puun ikään oli akateemisen tutkimuksen kohde.

Vuosirenkaiden ja puun iän yhteyden nosti ensimmäisten joukossa esiin Pehr Kalm, (1716-1779) joka oli paitsi talousopin professori Turun Akatemiassa, myös ahkera metsäntutkija. Hän antoi vuosirenkaiden tutkimusaiheen lahjakkaalle oppilaalleen Johan Grundbergille.

Kalmin ohjaama – todennäköisesti myös pitkälti kirjoittama – ruotsinkielinen väitöskirja koivusta jäi vuosisadoiksi unhoon, kunnes sen täydennetty laitos ilmestyi suomeksi 2024. Se on ilmeisesti ensimmäinen koivua käsittelevä suomalainen tieteellinen esitys ja oiva tirkistysreikä 1700-luvun metsäajatteluun.

Kalm halusi tutkimusta nimenomaan koivusta kaiketi siksi, että se oli Suomessa kaskikulttuurin vuoksi hyvin yleinen puu. Metsäntutkimuksen keskeinen kannustin oli tuolloin pyrkimys saada metsistä hyötyä yhteiskunnalle. Kuitenkin niin, että niitä ei uhkaa hävitys. Melko modernia ajattelua siis.

Monet Kalmin havainnot koivusta myöhempi tutkimus on kumonnut erityisesti lääketieteen osalta, mikä suotakoon anteeksi. Kirja kertoo myös, miten ymmärryksemme koivusta on muuttunut.

Ajankohtaisesti ytimeen Kalm osuu pohtiessaan koivun oivallisuutta hiilenvalmistuksessa. Hänen aikanaan se palveli teräksen valmistusta, nykyisin koivun sitoma hiili voi olla ratkaisu ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Pehr Kalmin Koivu: Vanhin koivutieto, sen lähteet ja päivitys nykyaikaan, Faros, Turku 2024

.