Tunnetko ideoivan ja tuloksekkaan metsäalan toimijan? Ehdota Pro metsä -palkinnonsaajaa
Tunnustus voidaan myöntää henkilöille, työryhmille, yrityksille tai muille yhteisöille, jotka ovat tehneet innovatiivista ja tuloksekasta työtä metsäalalla.
Vuonna 2025 Kaakkois-Suomen Pro metsä -palkinnon voitti Roope Tonteri (vas). Palkintopuuta istuttivat Kaakkois-Suomen metsäneuvoston puheenjohtajan Riitta Torikka ja Metsäkeskuksen elinkeinopäällikkö Ilpo Rautio. Kuva: Arto PulkkinenMaakunnalliset metsäneuvostot myöntävät keväällä jälleen Pro metsä -palkintoja henkilöille, työryhmille, yrityksille tai muille yhteisöille, jotka ovat tehneet innovatiivista ja tuloksekasta työtä metsäalalla.
”Tunnustuspalkinnon saaja on omalla työllään lisännyt toimijoiden välistä yhteistyötä, edistänyt myönteistä toimintakulttuuria ja viestinyt toiminnastaan aktiivisesti”, kuvataan valintaperusteita palkitsemisen säännöissä.
Palkinnon saajat valitaan ehdotusten perusteella, joita voi jättää Suomen metsäkeskuksen verkkosivuilla olevalla lomakkeella 19.4.2026 asti.
”Palkittujen konkreettiset teot metsäalan uudistumisen eteen ovat saaneet viime vuosina ilahduttavasti näkyvyyttä eri puolilla Suomea.”
Pro metsä -kunniakirjan myöntämisen yhteydessä istutetaan puu palkinnonsaajan toivomaan paikkaan. Se kuvastaa metsäkeskuksen mukaan uudistumista, kasvua ja yhteisöllisyyttä.
Aluekehityspäällikkö Pekka Äänismaa Suomen metsäkeskuksesta kannustaa ehdottamaan palkinnonsaajia rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.
”Palkittujen konkreettiset teot metsäalan uudistumisen eteen ovat saaneet viime vuosina ilahduttavasti näkyvyyttä eri puolilla Suomea”, Äänismaa kertoo tiedotteessa.
Tunnustuspalkinnon saajan valitsijana toimii maakunnallinen metsäneuvosto, joita on yhteensä 14. Jokainen metsäneuvosto valitsee tunnustuspalkinnon itsenäisesti.
Kukin maakunnallinen metsäneuvosto myöntää tunnustuspalkinnon 1–5 kertaa vuosien 2022–2026 aikana.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






