Metsä ei ole vain pankki – mutta se saa olla sitäkin

Metsänomistajilla on monia erilaisia tavoitteita omistukselleen. Kuvituskuva. Kuva: Timo Filpus

Pääkirjoitus|Politiikka

29.5.202617:01

Pääkirjoitus

Juhani Reku

Metsällä on monelle suomalaiselle taloudellista merkitystä. Osalle metsänomistajista se on vankka taloudellinen selkänoja, toisille pahan päivän vara, josta varallisuutta irrotetaan äkillisen tarpeen tullen.

Taloudellista arvoa voidaan saada paitsi puun myynnistä, tulevaisuudessa ehkä myös erilaisten luonto‑ ja maisema-arvojen kautta.

Metsän omistamisen syyt ovat kuitenkin laventuneet niin, että kaikille siinä ei ole enää kyse ensisijaisesti taloudesta. Osalle oma metsä on ensi sijassa virkistyksen ja luonnonantimien lähde ja paikka, jossa viettää vapaa-aikaa.

On myös metsänomistajia, joille tärkeintä on säilyttää metsä mahdollisimman luonnontilaisena – joko kokonaan tai osittain.

Kaikki nämä tavat käyttää, tai olla käyttämättä, omaa metsäomaisuutta ovat yhtä lailla hyväksyttäviä ja omaisuudensuojan piirissä.

Kuva: Timo Filpus

MTK:n tuore Metsätutka-kysely osoittaa, että monelle viljelijälle metsä on konkreettinen pankki, jonka varaan lasketaan silloin, kun maatalouden tulot eivät riitä. Pahimmillaan metsätuloilla kustannetaan kuluttajille edullisia elintarvikkeita sekä vähittäiskaupalle ja teollisuudelle vahvemmat katteet. Taloudellisena selkänojana metsään suhtautuvat myös monet yrittäjät. Metsä myös kelpaa pankeille vakuusomaisuutena, mihin sitä käytetään ahkerasti.

Palkansaajalle metsä taas voi olla varallisuutta, josta otetaan rahoitusta elämän isoihin hankintoihin. Metsäomaisuus tuo turvaa silloinkin, kun puukauppaan ei ole tarvetta – tieto sen arvosta riittää.

Monelle eläkeläiselle metsä taas on ennen kaikkea virkistyksen, marjastuksen ja luonnonläheisen arjen lähde. Taloudellinen arvo saatetaan säästää tuleville sukupolville.

Moninaisuus on suomalaisen metsänomistuksen keskeinen piirre. Harva metsänomistaja tarkastelee metsiään pelkästään suojelun tai maksimaalisen taloudellisen tuoton näkökulmasta.

Useimmiten tavoitteet ovat rinnakkaisia, joskus jopa keskenään jännitteisiä. Juuri tästä syystä keskustelu metsän käytöstä ei voi rakentua yhden mallin varaan.

Perinteisen puukaupan rinnalle on viime vuosina noussut joukko uusia vaihtoehtoja. Vapaaehtoinen suojelu on joillekin jo aito tulonlähde puukaupan rinnalla.

Ekologisessa kompensaatiossa ja viranomaispohjaisissa luontoteoissa metsästä syntyvä arvo taas on ennen kaikkea yhteiskunnallinen: luonnon monimuotoisuuden parantamista tai heikennysten hyvittämistä. Yleistyäkseen luontoarvokauppa tarvitsee kuitenkin selkeät yhteismitalliset kriteerit ja sääntökehikon, johon sekä ostajat että myyjät voivat luottaa. Vapaaehtoisessa luontotekokaupassa taas yritykset ja muut toimijat voivat osallistua luonnonhoidon rahoittamiseen. Tätä varten rakennettujen markkinapaikkojen tavoitteena on tehdä luontoarvoista kaupankäynnin kohde.

Maisema- ja virkistysarvokaupassa joku on valmis maksamaan metsän säilymisestä sellaisena kuin se koetaan arvokkaaksi: esimerkiksi mökkimaisemana, retkeilykohteena tai matkailun vetovoimatekijänä. Tämä on kuitenkin edelleen harvinaista.

Luonnonarvokauppa on Suomessa vasta alkuvaiheessa. Kauppoja on tehty vähän, ja markkinoiden kehitys on hidasta. Yritykset epäröivät osallistumista, ja metsänomistajilta puuttuu vielä kokemusta ja valmiita toimintamalleja. Toistaiseksi puunmyynti on monelle ainoa aidosti toimiva tulonlähde.

Siksi vaihtoehtoisista metsänkäyttötavoista puhuttaessa on oltava realistinen. Kyse ei ole siitä, että uusi järjestelmä korvaisi vanhan, vaan siitä, että vaihtoehtoja syntyy vähitellen lisää. Metsänomistajan näkökulmasta tärkeintä on valinnanvapaus – mahdollisuus yhdistää taloudellisia, ekologisia ja henkilökohtaisia tavoitteita oman tilanteen mukaan.

Suomalainen metsä kestää monenlaista käyttöä. Nyt ratkaistaan, kestävätkö myös järjestelmät sen, että metsän arvo ymmärretään yhä laajemmin.