Tunnetko metsärahaston ja miten se toimii?
Palkkiot voivat viedä ison osan tuotosta, jos sijoitusaika on lyhyt.
Metsärahastojen haasteena on täyttää tuotto-odotukset vuosia eteenpäin ja myös silloin kun puun hinta on paineessa. Kuva: Hanna LinnoveMetsärahastoissa ideana on, että sijoittaja pääsee kiinni metsäomaisuuteen ilman hoitovastuita. Rahasto hankkii siihen sijoitetuilla varoilla omistukseensa metsää, mutta varoja voi olla myös käteisenä tai esimerkiksi osakkeissa tai korkosijoituksissa, kuten Metsäliiton lisäosuuksissa. Esimerkiksi OP Metsänomistaja -rahasto hankki ensimmäiset osuutensa syksyllä.
”Silloin ei tarvitse niin suurella voimalla olla ostamassa tiloja, kun löydetään rahalle kilpailukykyinen sijoituskohde”, sanoo salkunhoitaja Tapio Tilli OP Metsänomistajasta.
Yleisesti merkintöjä metsärahastoihin voi tehdä neljästi vuodessa. Vastaavasti osuuksien myynti on mahdollista toteuttaa kaksi kertaa vuodessa. Sijoituksia suositellaan tehtäväksi vähintään 5–6 vuodeksi, muuten merkintä- ja lunastuspalkkiot voivat niellä ison osan voitosta.
Rahastojen sisään tuleva kassavirta muodostuu metsistä saaduista puunmyyntituloista ja esimerkiksi korkotuotoista. Kassavirrasta rahastot maksavat omistajilleen kassavirtatuottoa, joka on eräänlaista korkoa rahastoon sijoitetulle pääomalle. Lisäksi sijoittaja voi hyötyä arvonnoususta, jos rahasto-osuuksien arvo on myyntihetkellä suurempi kuin ostettaessa.
Rahastojen tuottotavoitteet vaihtelevat. Esimerkiksi OP Metsänomistaja tavoittelee neljän prosentin tuottoa vuosittain. UB Metsän tavoite on 4–6 prosenttia. Tuottoprosenttiin rahastot laskevat kassavirtatuoton ja rahasto-osuuden arvonnousun.
Arvonnousuun vaikuttaa paljon, miten rahastot määrittävät metsiensä arvokasvun. Millaisia metsät ovat ja käytetäänkö laskentakaavoissa esimerkiksi kolmen vai viiden vuoden puun keskiarvohintoja? Mitä lyhyempään aikaan verrataan, sitä herkemmin arvossa näkyy metsän ja puunhinnan kehitys.
Rahastotuottojen kannalta tärkeää taas on, että rahastoilla kertyy kaiken aikaa myös puunmyyntituloja eli kassavirtaa. Ilman niitä tai omistusten myyntejä rahana maksettavien tuottojen maksu voi käydä vaikeaksi.
Kuluttajille suunnattuja metsärahastoja on tällä hetkellä Suomessa muutama: UB Metsä, OP-Metsänomistaja, FIM Metsä, jonka yhtä sarjaa myydään myös nimellä S-Metsärahasto sekä Taalerin Metsärahasto III.
Lue lisää: Metsärahastojen tuotto notkahti - S-Pankin ja FIMin rahaston tuotto tänä vuonna lähes nollilla
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
