Kolmannen sukupolven metsä-ammattilainen perusti oman yrityksen
RAUMA (MT)
Metsuri Ilari Leppimäki käyttää raivaussahaa ripein ja ammattimaisin ottein. Vesakko kaatuu vaivatta nuoren raivaajan käsissä.
18-vuotias metsäpalveluyrittäjä perusti pari kuukautta sitten oman yrityksen, ja kiirettä on pitänyt.
”Töitä on niin paljon kuin niitä ehtii tekemään. Kilpailua ei ole ollut”, Leppimäki kertoo.
Tällä hetkellä Leppimäki tekee töitä UPM:lle.
”Perustin oman yrityksen, sillä firmat ostavat mieluummin ulkopuolisia palveluita kuin ottavat metsureita ’verokortilla’ töihin”, Leppimäki sanoo.
Metsäalalle lähteminen oli hänelle itsestään selvää.
”Metsätyötä tehdään jo kolmannessa polvessa. Isä ja isän isä ovat molemmat metsäalalla.”
Oman yrityksen pyörittäminen ei Leppimäen mielestä ole erityisen vaikeaa.
”Työllistän vain itseni, joten ei tämä hankalaa ole. Laskutukseen ja kirjanpitoonkin saa opastusta.”
Eläkemaksujakin nuoren yrittäjän täytyy jo maksaa.
”Aloitteleva yrittäjä saa niistä hieman alennusta.”
Leppimäki opiskelee tällä hetkellä metsäkoneenkuljettajaksi Kullaalla. Valmistumisen jälkeiset suunnitelmat ovat vielä auki.
”En tiedä, jatkanko töitä metsurina vai koneenkuljettajana. Metsänhoitotyötkin koneellistuvat nopeasti”, hän pohtii.
Tulevaisuuden työllistyminen ei Leppimäkeä kuitenkaan huoleta.
”Suurin osa metsureista jää eläkkeelle, joten työtä riittää varmasti.”
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
