Valtiovallalta tiukat rajatMetsähallituksen seikkailuihin
Lapin villistä luonnosta piti tulla elokuvateollisuuden tuotteistamana bisnes Metsähallitukselle. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoJo edellisen hallituksen aikana keskustalaiset ministerit Sirkka-Liisa Anttila, Mauri Pekkarinen ja Paula Lehtomäki keskustelivat Metsähallituksen pääjohtajan Jyrki Kankaan kanssa.
Ministerit kielsivät Metsähallituksen osallistumisen tuulivoimatuotantoon tai sen rakentamiseen. Metsähallitus ei saa ryhtyä biopolttoaineiden teollisen tuotannon yhteishankkeisiin eikä laajentaa kiinteistöliiketoimintaa lomarakentamiseen tai rakennuttamiseen.
Asia käy ilmi Metsähallituksen vastauksesta eduskunnan alaiselle Valtion talouden tarkastusvirastolle.
Nykyinen hallitus edellyttää, että Metsähallituksella on oltava maa- ja metsätalousministeriön (MMM) lupa uusiin liiketoimiin, jotka ovat perinteisten metsätalouden tai luontopalvelujen ulkopuolelta.
Valtiovallan kiristynyt ote johtuu tappiollisista liiketoimista erämatkailun, maansiirron ja elokuvabisneksen parissa.
Pääjohtaja Jyrki Kangas sanoo, että Metsähallitukselta odotetaan isoja tuloutuksia valtiolle. Uusien liiketoimien etsiminen on perusteltua.
Peruslinja on, että Metsähallitus luo mailleen ja vesilleen yrittäjyydelle edellytyksiä. Tuulivoimaloille esimerkiksi etsitään sopivia alueita, tehdään ympäristövaikutusten arvioita ja luvitetaan maita, mutta omistajaksi tuulivoimalaan ei ole menemistä.
Sama koskee biopolttoaineita. Raaka-aineita myydään esimerkiksi teollisuudelle, mutta teolliseen tuotantoon ei lähdetä.
Metsähallitus osti maarakennusalalta sodankyläläisen E. Hyvönen Oy:n. Sen arvo oli taseessa alkuun 500 000 euroa, mutta puolittui sitten ja oli lopulta nolla. Nyt yritys on liitetty Metsähallituksen Moreniaan.
Isot tappiot viime vuosina tehnyt elokuvia tuottava Estar Studios voi olla toinen syy siihen, että valtio-isäntä kiristää metsäruunansa suitsia.
Metsähallitus omisti liki 15 prosenttia Estar Studiosta vuonna 2008, jolloin tasearvo oli 600 000 euroa. Vuonna 2009 omistus nousi 18,7 prosenttiin ja metsäliikelaitoksen taseen elokuvaosiossa seisoi 999 950 euroa.
MMM:n raportti Valtion talouden tarkastusvirastolle on selkeä:
”Yritysten hinnoittelu on tietojemme mukaan tapahtunut perustuen ylioptimistisiin tuotto-odotuksiin.”
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
