Metsästysrajoitusten höllentämistä pohditaan lokakuun alussa Kaakkois-Suomen ASF-alueella
Ruokaviraston mukaan toimivaa ratkaisua metsästysrajoitusten höllentämiseen etsitään koskien kaikkea metsästystä, mukaan lukien hirvijahdit.
Villisika on luontaisesti yöaktiivinen eläin, joka liikkuu ja ruokailee pääasiassa pimeän tultua. Se tuo omat haasteensa metsästykseen. Kuva: PixabayRuokavirasto kertoi tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa, että metsästysrajoituksien höllentämistä pohditaan lokakuun alussa. Toistaiseksi minkäänlaista metsästystä ei ole ydinalueella aloitettu, jotta villisiat pysyvät aloillaan eivätkä levitä tautia kauemmas.
”Metsästystä ei voida aloittaa niin kauan kuin virus on aktiivinen”, sanoi Ruokaviraston yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu. Kiviruusun mukaan uusia, tuoreitakin raatoja löydetään yhä eli tauti on tällä hetkellä alueella yhä aktiivinen.
Yksittäisiä villisikojen loukutuksia ja kyttäysmetsästystä alueella Ruokaviraston luvalla jo on joissakin paikoissa harjoitettu, mutta laajempaa villisikojen metsästyksen aloittamista ei Kiviruusun mukaan suositellut myöskään alueella viime viikolla vieraillut EU:n asiantuntijaryhmä.
Villisiat liikkuvat Ruokaviraston mukaan tällä hetkellä pääosin koillisen suuntaan rajaa pitkin. Torjuntatoimissa siirrytään pian vaiheeseen, jossa tavoitteena on villisikojen vähentäminen sekä ydinalueelta että villisikojen kulkusuunnasta Lappeenrannasta.
Metsästäjäliitto on jo pitkään vaatinut, että villisian pyynti tulisi aloittaa täysimittaisesti ja viipymättä ASF-tartuntavyöhykkeellä. Rajoitusalueiden metsästäjät ovat liiton mukaan hyvin motivoituneita aloittamaan villisikojen metsästyksen.
Liiton mukaan etenkin väijyntä- ja hiivintämetsästys ravintokohteilta, kuten pelloilta ja ruokinnoilta, sekä passiivisten pyyntilaitteiden käyttö vaikuttavat villisikojen liikkumiseen vain vähän.
Nyt voimassa olevat metsästysrajoitukset
Luonnonvaraisten villisikojen ja kaikkien muiden eläinlajien metsästys ja pyynti on kielletty lukuun ottamatta ydinalueen ulkopuolisella tartunta-alueella tapahtuvaa pienpetojen loukku- ja rautapyyntiä, valkoposkihanhien suojametsästystä, hirvien vahtimismetsästystä pelloilla sekä merimetsojen ja hylkeiden metsästystä.
Kielto ei koske metsästystä tartuntavyöhykkeen merialueilla sekä merialueilla sijaitsevilla saarilla ja luodoilla. Kielto ei myöskään koske Ruokaviraston tartuntavyöhykkeellä järjestämää luonnonvaraisten villisikojen metsästystä.
Lisärajoitusvyöhykkeellä ei ole metsästysrajoituksia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





