Stora Enson Sundström: "Alkuvuosi on ollut lupaava" – tästä vuodesta odotetaan viime vuoden kaltaista, vaikka kannattavuus hieman notkahti
Puutuotteiden ja paperien kannattavuus oli alkuvuonna ennätyksellisen korkea, toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström sanoo.
Stora Enson toimitusjohtajan Karl-Henrik Sundströmin mukaan yhtiön hallitus tekee päätöksen Oulun paperitehtaan muuntamisesta pakkauskartonkitehtaaksi ensimmäisen vuosipuoliskon aikana sen jälkeen, kun yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Kuva: Juho LeskinenStora Enson liikevaihto kasvoi tammi–maaliskuussa edellisvuoden vastaavasta jaksosta runsaat kaksi prosenttia 2,6 miljardiin euroon.
Vertailukelpoinen liiketulos laski edellisvuoden 369 miljoonasta eurosta 324 miljoonaan euroon. Liikevaihtoon suhteutettuna liiketulos heikkeni 14,3 prosentista 12,3 prosenttiin.
Vaikka kannattavuus hieman notkahti, Stora Enson hyvästä tuloskunnosta kertoo se, että liiketulosprosentti on ylittänyt 10 prosentin rajan seitsemänä perättäisenä vuosineljänneksenä.
Sijoitetun pääoman tuotto laski 17,7 prosentista 14 prosenttiin, mutta säilyi selvästi yli 13 prosentin tavoitetason.
Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström on tyytyväinen tammi–maaliskuun kehitykseen.
Koko vuodesta yhtiö odottaa pääosin viime vuoden kaltaista, jos nykyiset kaupalliset olosuhteet eivät muutu merkittävästi.
"Alkuvuosi on ollut lupaava ja olen tyytyväisenä pannut merkille, että kannattavuuden turvaamisohjelma tukee jo kehitystämme", Sundström toteaa osavuosikatsauksessa.
Hän sanoo olevansa vakuuttunut, että ohjelma käynnistettiin oikeaan aikaan.
Alkuvuonna Stora Enso tehtaili ennätyksiä neljässä viidestä divisioonasta. Aaltopahvien (Packaging Solutions) ja sellun (Biomaterials) tuotannossa liikevaihdot olivat ennätyskorkeat.
Sellutehtaiden liiketulosprosentti oli 25,8 eli jokseenkin sama kuin vuotta aiemmin.
Puutuotteissa ja papereissa kannattavuus oli ennätyksellisen hyvä. Puutuotteissa liiketulosprosentti oli 7,2 ja papereissa 9,1.
Kuluttajapakkauskartongeissa Stora Enso on saanut hinnankorotuksia läpi, mihin Sundström sanoo olevansa tyytyväinen.
Merkittävästi korkeammat muuttuvat kustannukset kumosivat kuitenkin hieman korkeampien myyntihintojen positiivisen vaikutuksen.
Niinpä kuluttajapakkauskartonkeja tuottavan Consumer Board -divisioonan liikevaihto laski pari prosenttia ja liiketulosprosentti heikkeni 5,5 prosenttiyksikköä 8,6 prosenttiin.
Kannattavuusselvitys Oulun paperitehtaan muuntamisesta pakkauskartonkitehtaaksi valmistui alkuvuonna. Sundström toteaa, että Stora Enson hallitus tekee päätöksen ensimmäisen vuosipuoliskon aikana sen jälkeen, kun yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen.
Oulun kahdesta hienopaperikoneesta toinen suljetaan ja toinen muutetaan tuottamaan pakkauskartonkia.
Puun tarpeen Oulussa arvioidaan kasvavan noin 500 000 kuutiometriä vuodessa
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
