Talvisodan paukkupakkasissa tuli pulaa myös haloista

Talvisodassa kaupungeissa oli pulaa myös polttopuista. 

Helsinkiä pommitettiin talvisodassa yhdeksän kertaa. Kuolonuhreja kertyi 97. Kuva: Jarkko Sirkiä

Metsänhoitaja Esko Pakkasen mukaan talvisodan aikana kaupunkien lämmittämiseen tarvittavia puita haalittiin jopa paperitehtaiden varastoista. Kuva: Sanne Katainen

Suomi ajautui toiseen maailmansotaan erittäin huonosti varustautuneena. Maan polttoainehuolto alkoi yskiä jo syksyllä 1939 ja sodan alettua jopa haloista tuli pulaa kaupungeissa.

"Polttoaineen varmuusvarastot olivat hyvin pienet. Kun toinen maailmasota alkoi Puolasta syksyllä 1939, Suomessa oli pakko alkaa säännöstellä tuontipolttoaineiden käyttöä", kertoo historiaan perehtynyt metsänhoitaja Esko Pakkanen.

Liikennepolttoaineiden lisäksi kivihiilen tuonti vaikeutui. Sillä oli suuri merkitys, sillä kivihiilen osuus lämmitysenergiasta oli noin puolet.

Myös junissa käytettiin paljon kivihiiltä, joka oli selvästi kotimaisia halkoja halvempaa. Tuonnin loputtua edessä oli siirtyminen takaisin halkokauteen.

"Vaikka halkojen puute oli tiedossa, siihen ei kunnolla puututtu syksyllä 1939. Yksi syy siihen saattoi olla, että miehiä oli komennettu ylimääräisiin kertausharjoituksiin."

Kaupunkien halkovarastot alkoivat siis huveta jo ennen sotaa. Sodan sytyttyä halkopula paheni nopeasti, sillä talvesta tuli ankara.

"Myös polttopuita oli pakko säännöstellä. Kaupungeissa asuntojen lämpötila laskettiin sotien aikana pahimmillaan 10 asteen tietämille. Niissä paleltiin myötätunnosta rintamalla taisteleville sotilaille."

Lämpimän veden jakelu harveni sota-aikana ja sitä seuranneina parina vuotena heikoimmillaan yhteen tai kahteen kertaan kuukaudessa niissä kerrostaloissa, joihin se tuli. Kaikkiin ei tullut.

Ne joilla oli polttopuuta, lämmittivät vettä puuhelloilla.

Talvisodan aikaista puuhuoltoa yritettiin parantaa vuodenvaihteen jälkeen. Rautatiehallinnon puutavaratoimiston toimenkuvaa laajennettiin. Sille annettiin kaikkien valtion laitosten, sairaaloiden ja puolustusvoimien puuhuolto.

"Keskellä talvea halkoja oli hankala saada lisää. Etenkin kun miehet olivat rintamalla. Pahimpaan hätään puita otettiin paperitehtaiden varastoista."

Se onnistui, koska paperin tuotanto oli vähentynyt viennin katkettua. Tehtaat eivät siksi tarvinneet puita entiseen malliin.

Energiakriisi ei hellittänyt heti sodan jälkeen. Puuhuollon varmistamiseksi laadittiin Halkolaki, joka saatiin voimaan kesällä 1940. Samalla kansanhuoltoministeriö alkoi ohjata polttopuiden käyttöä.

"Halkolaki mahdollisti polttopuun pakko-otot ja jopa pakkohakkuut. Ne jäivät kuitenkin vähäisiksi", Pakkanen toteaa.

Jatkosodan aikana puuhuoltoa paikattiin mottitalkoilla ja laajoilla työvelvoitteilla. Työikäisten miesten ollessa rintamalla polttopuusavottaa hoidettiin naisten ja eläkeläisten ja osin myös lasten voimin.

Myös kaupungeista saatavaa tilapäistyövoimaa käytettiin puuhuollon varmistamiseen.

Puun käytön osalta vuosi 1940 jäi ymmärrettävästi tilastoon kuoppana. Ennen sotaa, vuonna 1938 Suomen puunkäyttö oli noin 43 miljoonaa kuutiometriä. Siitä polttopuun osuus oli 15 miljoonaa kuutiota.

Talvisota ja sitä seurannut jatkosota pudottivat puunkäytön 30 miljoonaan kuutioon, kun teollisuuspuun käyttö väheni. Sen sijaan polttopuun käyttö nousi sotavuosina 20 miljoonaan kuutioon.

Sodan jälkeen valtion puunhankinnasta vastannut rautatiehallinnon puunhankintaorganisaatio muutettiin valtion polttoainetoimistoksi eli Vapoksi.

Puun kokonaiskäyttö pomppasi nopeasti takaisin 40 miljoonaan kuutioon. Kasvun takana oli pääosin teollisuuspuu, mutta myös polttopuun tarve pysyi kovana vielä muutaman vuoden sodan jälkeen.

Eniten polttopuuta kului sodan päätyttyä vuonna 1945. Silloin puun poltto kohosi 27 miljoonaan kuutioon.

"Silloin oli pulaa kaikesta", Pakkanen toteaa.

Vasta vuonna 1949 polttopuun käyttö palautui ennen sotaa valinneelle tasolle.