Ilmastometsitys on maapallon ennallistamista
Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta.Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015 lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Hiilidioksidipäästöt eivät kuitenkaan kääntyneet laskuun.
Ukrainan kriisin myötä fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle suopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Saksan asenne ruskohiileensä on palannut poltolle myönteisemmäksi.
Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.
Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.
Sittemmin metsää alkoi hävitä. Tahti kiihtyi 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on noussut tasolle 850 miljardia tonnia.
Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.
Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa.
Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.
Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Metsittämisen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.
Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa Hansen antoi vuoteen 2100 asti.
Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.
Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä, maapallon ekologista ennallistamista. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on ennallistamiseen annettavaa.
Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori
dosentti
Kuusamo
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




