Ruokavirasto suosittelee, ettei vesilintuja metsästettäisi alueilla tai paikoissa, joilla on todettu lintujen joukkokuolemia tai lintuinfluenssaa
Myöskään lokkien ja varislintujen metsästystä ei suositella tänä vuonna lainkaan käytettäväksi koirien kouluttamisessa nyt tai myöhemmin.
Ihmisten ja koirien terveyden suojaamiseksi Ruokavirasto suosittelee ettei ilmeisillä lintuinfluenssa-alueilla metsästettäisi. Kuva: Johanna KokkolaIhmisten ja koirien terveyden suojaamiseksi Ruokavirasto suosittelee, ettei ilmeisillä lintuinfluenssa-alueilla metsästettäisi. Tämä suositus koskee koko maata.
Koirille ei tulisi antaa kypsentämättömiä saalislintujen osia tai lihaa. On hyvä huolehtia, että koirat eivät pääse syömään tai pureskelemaan saaliseläimiä tai itsestään kuolleita lintuja tai muita eläimiä.
Myöskään lokkien ja varislintujen metsästystä ei suositella tänä vuonna lainkaan käytettäväksi koirien kouluttamisessa nyt tai myöhemmin. Virukset voivat säilyä pakastetussa lihassa tartuntakykyisinä, ja vaikka koirien tartunnat ovat maailmalla olleet harvinaisia, ei tartunnan mahdollisuutta voida kokonaan sulkea pois.
Jos lemmikki on päässyt riepottelemaan tai syömään kuollutta tai sairastunutta luonnonlintua ja lemmikin yleisvointi heikkenee, on syytä hakeutua eläinlääkärin hoitoon. Jos kissa tai koira on selvästi tahrinut itsensä linnun ulosteisiin, on se hyvä pestä huolellisesti ja on huolehdittava omasta henkilösuojauksesta lemmikkiä pestäessä.
Terveetkin saalislinnut olisi hyvä kyniä ja puhdistaa kertakäyttökäsineet kädessä ja pestä kädet sen jälkeen. Muutoin riittää normaali ruoanvalmistuksen hygienia ja lihan kypsentäminen läpikypsäksi. Itsestään kuolleita tai sairaita lintuja ei pidä koskaan syödä.
Lintuinfluenssavirusten leviämistä voi estää myös pitämällä huolen metsästysvarusteiden puhtaudesta ja välttämällä siipikarjatiloilla käyntejä metsästysretkien jälkeen. Siipikarjaa tai muita lintuja hoitavien henkilöiden olisi hyvä välttää vesilintujen metsästystä, samoin kuin muita kontakteja luonnonvaraisiin vesilintuihin.
Jos löytyy useita kuolleita lintuja tai lintuja, joilla on vakavaan sairauteen viittaavia oireita, tulee ottaa yhteyttä paikalliseen kunnaneläinlääkäriin. Vesilintujen metsästys alueella ei ole tuolloin enää suositeltavaa. Lintuja ei myöskään tulisi houkutella suurta määrää samaan paikkaan ruokinnalla, mikä on myös Metsästäjäliiton kanta riistalintujen houkutusruokintaan. Myös muun riistan kuin lintujen ruokinnassa on hyvä noudattaa sellaisia toimintatapoja, joilla ei houkutella ruokintapaikalle suuria määriä lokkeja tai varislintuja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









