Ruotsin metsähallitus kannustaa jatkuvaan kasvatukseen
Jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä hakkuita pitäisi lisätä sopivilla paikoilla, sanoo Ruotsin metsähallitus. Lisäksi menetelmästä tulisi tarjota metsänomistajille enemmän tietoa.Jatkuvaa kasvatusta tulisi lisätä perustelluissa paikoissa, toteaa Ruotsin metsähallitus Skogsstyrelsen mielipidekirjoituksessaan. Sen mukaan metsänomistajat ovat aiempaa kiinnostuneempia peitteisestä metsänkasvatuksesta, jossa vältetään avohakkuita.
Ruotsin metsähallitus korostaa, että metsän rakenne ja metsänomistajan tavoitteet määräävät, millaisilla menetelmillä metsää uudistetaan. Jatkuva kasvatus ei sovi kaikkialle.
”Siksi on tärkeää, että metsänomistaja on tietoinen jatkuvan kasvatuksen riskeistä ja rajoituksista. Peitteisessä metsänkasvatuksessa pitää huomioida, että luontainen uudistuminen on vaikeaa joillain alueilla, harvennus lisää kasvun hiipumisen ja myrskytuhojen riskiä ja hakkuu pitää suunnitella varhain, jotta ympäristöasiat voi ottaa huomioon”, Skogsstyrelsenin metsäjohtaja Staffan Norin kirjoittaa.
Ruotsin metsähallituksen mukaan jatkuva kasvatus voi lisätä metsien kykyä kestää ilmastonmuutosta, luoda edellytykset metsän vakaalle kasvulle, ylläpitää metsän monimuotoisuutta, vähentää eroosiota ja maanvyörymiä, vähentää vesistökuormitusta sekä ylläpitää metsän sosiaalista käyttöä.
”Jokaisen metsänomistajan on itse päätettävä, haluaako käyttää avohakkuuttomia menetelmiä”, Ruotsin metsähallitus toteaa.
Sen mukaan metsänomistajille pitää tarjota riittävästi tietoa eri metsänkäsittelymenetelmistä, jotta he voivat hoitaa metsiään parhaaksi kokemallaan tavalla.
OIKAISU 1.5. klo 16.15. Käännösvirheen vuoksi jutussa kerrottiin aiemmin, että Ruotsin metsähallitus kannustaa avohakkuisiin.
Linkki alkuperäiseen juttuun: Debatt: Hyggesfritt bör öka där det är motiverat
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








