Metsä Group hakee kesäkorjuukelpoisia harvennusleimikoita
Katkottua tukkia on jäänyt varastoihin sahojen lakon ja koronan takia vähentyneen rakentamisen takia.
Metsä Groupin puukaupoissa etusijalla ovat harvennusleimikot. Puuhuollon haasteita ovat tänä keväänä lisänneet metsäteollisuuden lakot, lyhyt talvi ja koronaviruksen vaikutukset tuotteiden kysyntään. Kuva: Sanne KatainenMetsä Groupin puunkorjuu ei ole tänä vuonna edennyt aivan suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä oston paino on harvennusleimikoissa.
"Talvella päänvaivaa aiheutti tehtaat pysäyttänyt lakko. Se pienensi puunkäyttöä ja pakotti supistamaan puunkorjuuta. Se oli ikävää yrittäjien kannalta", toteaa liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä.
Maaliskuussa maailma heräsi koronavirukseen. Sen vaikutukset tuntuvat kaikkialla.
Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntään koronalla on vastakkaisia vaikutuksia. Rakentamisen väheneminen pienentää puutuotteiden ja sahatavaran kysyntää.
Toisaalta kartonkia ja pehmopapereita on tarvittu aiempaa enemmän. Sellua siis kuluu, ja siihen käytetään harvennusmetsien puuta.
Tukilla tarjonnan tasapaino petti jo talvella, kun sahat seisoivat lakon takia. Kesää vasten lähdetään tilanteessa, jossa tukkia on tarjolla käyttöä enemmän.
"Talvella korjatut tukit pitää saada sahattua alta pois, etteivät hyönteiset pilaa niitä. Onneksi ilmat ovat pysyneet viileinä, eivätkä kaarnakuoriaiset ole vielä lähteneet liikkeelle", Mäntylä sanoo.
Jossain määrin lakon vaikutukset näkyvät myös kuitupuun korjuussa. Talvella korjatut puut pitää saada käyttöön mahdollisimman tuoreina.
Takarajat asettaa hyönteistuholaki, joka rajoittaa tuoreen suojaamattoman puutavaran säilytystä metsässä kesällä.
"Tässä on vähän sellainen tilanne, että nuo käyttöä odottavat puut pyörivät edessä ja jarruttavat puunkorjuuta. Se on ikävää, sillä yrittäjät tarvitsisivat kaiken työn."
Talvi oli eteläisessä Suomessa muutenkin lyhyt ja haasteellinen. Talvileimikoita jäi korjaamatta, mikä vähentää uusien ostomahdollisuutta.
Alkuvuoden puukauppa on käynyt koko maassa selvästi viimevuotista hitaammin. Mäntylän mukaan se on vastannut suunnilleen metsäteollisuuden tarpeita.
Puukauppaa suunnittelevalle metsänomistajalle Mäntylän neuvo on yksinkertainen. Nyt kannattaa tarjota kesäkorjuukelpoisia harvennusleimikkoja.
"Vanha totuus on, että kelirikkoleimikot käyvät aina kaupaksi."
Koronan takia puukaupassa on myös konkreettisia muutoksia. Entistä suurempi osa puukaupoista sovitaan sähköisesti.
"Olemme rajoittaneet henkilökohtaisia tapaamisia. Toimihenkilömme keskustelevat metsänomistajien kanssa henkilökohtaisesti vain metsässä ja silloinkin pidetään huolta turvaetäisyydestä."
Siirtyminen sähköiseen puukauppaan on tapahtunut maaliskuun jälkeen nopeasti. Mäntylän mukaan tällä hetkellä sähköisesti sovitaan 60–70 prosenttia puukaupoista.
"Hyvät sähköisen puukaupan työkalut tulevat nyt tarpeeseen. Luultavasti ainakin osa metsänomistajista siirtyy tämän jälkeen pysyvästi sähköiseen puukauppaan, kun he huomaavat, miten helppoa se on", odottaa Mäntylä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
