Luontoarvoille tulee oma markkinapaikka – tavoitteena edistää suojelua ja tarjota metsänomistajille vaihtoehtoisia tulonlähteitä
Uusi hanke pyrkii kehittämään tapoja luontoarvojen arvottamiseen ja niiden kaupankäyntiin.Vapaaehtoisten luontoarvojen arvottamiselle on kysyntää, mutta toimiva markkinapaikka on puuttunut. MTK:n uusi hanke pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen.
Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmä, joka hyödyntää vapaaehtoisuuteen perustuvia luontoarvomarkkinoita ilmaston, ympäristön ja vesien tilan parantamiseksi. Lisäksi hanke pyrkii kehittämään tapoja luontoarvojen arvottamiseen ja niiden kaupankäyntiin, MTK kertoo.
Markkinapaikkana toimii luontoarvot.fi -palvelu. Se tuo markkinarahoitusta monimuotoisuuden turvaamiseen, tarjoaa mestänomistajille vaihtoehtoisia tulonlähteitä ja rohkaisee kaikki tekoihin luonnon monimuotoisuuden hyväksi.
Hanke käynnistyy virallisesti huomenna lauantaina, Suomen luonnon päivänä.
”Erityisesti hanke korostaa Suomen luonnon päivän merkitystä. Luontoarvomarkkinoiden avaaminen juuri tänä päivänä heijastaa sitoutumistamme ympäristönsuojeluun ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen. Luonnon köyhtymisen estäminen on asia, johon hankkeen työkalulla erityisesti tähdätään”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Janne Tyynismaa tiedotteessa.
Hanketta rahoittaa Sitra.
”Hanke on mielenkiintoinen ja tukee Sitran työtä tehdä luonnon tarjoaminen palveluiden arvo näkyväksi. Hankkeen avulla on mahdollista edistää markkinapohjaisia ratkaisuja sekä löytää uusia tapoja rahoittaa työtä luonnon monimuotoisuuden hyväksi”, sanoo Sitran johtava asiantuntija Tatu Torniainen.
Luontoarvojen markkinapaikan taustalla on halu luoda uudenlainen lähestymistapa ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Hankkeessa toimii monipuolinen ryhmä asiantuntijoita, tutkijoita ja ympäristövaikuttajia, jotka ovat sitoutuneet kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun.
Lisätietoja hankkeesta ja sen etenemisestä julkaistaan osoitteessa www.mtk.fi/luontoarvot.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





