FSC-sertifioinnin korkean suojeluarvon leima jumittaa Värriön yhteismetsän puukauppoja

Värriön yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Raimo Harju (oik.) ja Sallan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Hänninen sanovat, että HCV-rajat ylittävät lahopuumäärät muuttavat leimikot käytännössä suojelualueiksi. Kuva: Kari Lindholm

Luontojärjestöjen viime vuosina aktivoitunut metsien inventointi on lyönyt Pohjois-Sallassa toimivalle Värriön yhteismetsälle vaikeasti poistettavan HCV-leiman. FSC-sertifiointiin liittyvät vaatimukset uhkaavat jättää uudistuskypsää metsää metsätalouskäytön ulkopuolelle miljoonien eurojen arvosta.

”Puukauppa ei käy edes peitteisyyttä ylläpitävän metsänkäsittelyn menetelmillä, vaikka ne ovat FSC-sertifikaatin sallimia hakkuutapoja korkean suojeluarvon eli HCV-kohteilla”, Värriön yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Raimo Harju Sallasta kertoo.

Tämän takia yhteismetsän ylijäämän jakoa osakkaille on jouduttu supistamaan kolmasosaan edellisvuosien tasosta.

Hankaluudet puukaupassa alkoivat, kun luontojärjestöjen metsäinventoijat ilmoittivat löytäneensä Värriön yhteismetsän mailta Naruskalta noin 3 000 hehtaarin metsäalueen, johon järjestöjen mielestä pitäisi perustaa luonnonsuojelualue.

Järjestöt saattoivat inventointiinsa perustuvan suojelurajausesityksen FSC-sertifioitujen puunostajien tietoon. Seurauksena oli, että puukaupat pysähtyivät kuin seinään alueella, jonka puuston arvo on noin yhdeksän miljoonaa euroa.

FSC-sertifiointi edellyttää, ettei korkean suojeluarvon kohteita vaaranneta puunhankinnassa.

Myöhemmin suojeluesitysalueella sijaitsevien leimikoiden lahopuun määriä mittasivat metsäyhtiöiden, metsänhoitoyhdistyksen ja ympäristöjärjestöjen edustajat yhdessä.

”Tarkistusmittauksissa lahopuuta ei löytynyt läheskään niin paljon kuin mitä luontojärjestöt olivat ilmoittaneet. Monin paikoin määrät jäivät alle kriittisen HCV-rajan”, kertoo mittauksiin osallistunut toiminnanjohtaja Juha Hänninen Sallan metsänhoitoyhdistyksestä.

Jos metsätalouden näkökulmasta uudistuskypsän metsän lahopuun määrä ylittää tuoreella kankaalla 15 kiintokuutiometriä hehtaarilla ja kuivahkolla kankaalla 20 kiintokuutiometriä hehtaarilla, kyseessä on HCV-alue. Mittaus tehdään summittaisesti valikoiduilta koealoilta tai koealalinjoilta, jolloin mittaus osoittaa lahopuuston keskitilavuuden hehtaarille.

Puukauppoja edistääkseen Värriön yhteismetsä teki alueelle uusia leimikoita, jotka puunostaja kuitenkin totesi lahopuuston määrän takia HCV-kohteiksi. Tämän vuoksi puukaupat peruuntuivat kokonaan, vaikka mahdollisuus olisi ollut metsän peitteisyyden säilyttäviin hakkuutapoihin.

”HCV-kohteet ovat muuttuneet käytännössä puunostajien NoGo-kohteiksi, eikä niitä pysty käsittelemään lainkaan”, Hänninen sanoo.

Puunostajien ostohaluja hyydyttää pelko siitä, että ympäristöjärjestöjen kyseenalaistaessa puunostajien tekemät lahopuun mittaustulokset kohteesta tulisi kiistanalainen. Tällaisen kohteen hakkaaminen toisi kielteistä julkisuutta, mikä taas pilaisi puunostajien maineen.

Puukauppasopimuksissa on nykyään pykälä, jonka nojalla puunostajalla on oikeus purkaa kauppa, mikäli puukaupan kohde todetaan HCV-kohteeksi.

”Lopputuloksena HCV-kohteet muuttuvat suojelualueiksi”, Hänninen kiteyttää.

Lahopuuston määrä hehtaarille voidaan selvittää käytännössä vain siten, että puun ostaja käy mittaamassa jokaisen myyntiin tulevan leimikon lahopuumäärät erikseen. Vähälahopuustoisten kohteiden etsintä 3 000 hehtaarin alueelta on kuitenkin kova työ.

”Ei tässä ole muuta keinoa näkyvissä kuin etsiä sellaisia kohteita, joissa kuivaa puuta on vähän ja suunnitella leimikot niihin”, Raimo Harju sanoo.

Lahopuuksi luetaan kuivien pystypuiden lisäksi maapuut, jotka usein ovat paksun sammalkerroksen alla ja tilavuuden mittaaminen on haastavaa.

Värriön yhteismetsä on pystynyt hakkaamaan luontojärjestöjen inventoimalta alueelta toistaiseksi vain muutaman leimikon, joiden lahopuun määrä on selkeästi alittanut HCV-rajat.