Ennen uskottiin, että pyyntimiehestä tulee saamamies, kun hän saa karhun saaliiksi – karhunpyynnillä on mystinen ja raadollinen historia

Saaliiksi saatu karhu on kiinnitetty korentoon ja kannetaan metsästä pois. Kuva: Suomen Metsästysmuseon kuva-arkisto

Karhu on ollut kautta historian katajaisen kansan metsien voimakkain ja kunnioitetuin eläin ja himottu saalis. Ennen sanottiin, että kun metsästäjä onnistui kellistämään mesikämmenen, hänestä tuli pyyntimiehen sijaan saamamies.

Vaikka kontioiden älyä ja voimaa palvottiin, niitä myös vihattiin, koska ne tappoivat karjaa. Karhusta on maksettu tapporahaa Suomessa jo 1600-luvulla.

Karhulla sanottiin olevan yhdeksän miehen voimat. Ensimmäisillä karhun­pyyntiin lähteneillä metsästäjillä on pitänyt olla melkoiset henkiset voimat, sillä aseena heillä olivat vain keihäät.

Niillä karhuja metsästettiin erityisesti talvi­pesistä kevään hankikannon aikaan. Jahtiin valmistauduttiin jo syksyllä, jolloin etsittiin metsän kuninkaan pesä. Se kuka kiersi pesän, eli teki karhunkierroksen, sai omistusoikeuden kierroksen sisään jääneestä karhusta.

Pesäpyyntiin kuului paljon erilaisia rituaaleja. Karhua ei esimerkiksi surmattu nukkuvana pesäänsä, vaan se herätettiin ensin. Uskottiin, että nukkuvana surmatun karhun sielu muuttuisi pahaksi ja jäisi vaeltamaan ja vainoamaan metsästäjiä.

Mesikämmeniä metsästettiin myös loukuilla, raudoilla ja myrkyillä.

Kun tuliaseet yleistyivät ja tieverkosto tiheni, kasvoivat myös karhusaaliit.

1900-luvun alussa karhuja kaadettiin keskimäärin 20 vuodessa. 1930–1940-luvuilla määrä vaihteli 20 karhusta 50 karhuun. Määriä saattaa kuitenkin vääristää se, että karhunmetsästys oli vapaata, ja vasta vuodesta 1978 alkaen tapetusta karhusta piti ilmoittaa poliisille.

1960-luvulla saalis kipusi sataan karhuun. Pesäpyynti kiellettiin vuonna 1964 ja pian myös loukut ja raudat. Vuonna 1981 pennullinen karhunaaras rauhoitettiin.

Vuosi 1993 oli käännekohta karhunmetsästyksen sääntelyssä. Silloin astui voimaan uusi metsästyslaki, joka määritteli alueelliset kaatokiintiöt ja pyyntilupamenettelyn.

Samana vuonna sallittiin viimeisen kerran karhujen kevätpyynti poronhoitoalueella. Siihen asti kevätpyynti oli ollut erittäin suosittua, ja esimerkiksi vuosien 1988–1992 aikana 65 prosenttia poronhoitoalueella kaadetuista karhuista ammuttiin keväällä.

Tietolähteinä on käytetty muun muassa teoksia Antti Voutilainen: Karhunmetsästys Suomessa ja Karjalan tasavallassa. Joensuun yliopiston tiedonantoja nro 44. 1996. Pentti H., Tikkanen: Karhunkaatajia ja erämiehiä. 1993. Karisto Oy.

Lue lisää aiheesta:

Karhunmetsästys on alkusyksyn kiihkeä näytelmä, jossa valikoiva pyynti jää jahtikiiman jalkoihin