Kiistelty haketuki eduskunnan käsittelyssä
Pitävätkö hallituksen rivit? Paljon kritisoitu haketukiesitys tulee tiistaina eduskuntaan, jossa hallituspuolueilla on vain niukka enemmistö.Hallituksen kiistelty esitys hakkeen tuen jakamisesta tulee eduskunnan käsittelyyn huomenna tiistaina kello 14 alkavassa täysistunnossa. Hakeasia on eduskunnan asialistan alkupäässä, joten asia ehdittäneen käsitellä. Hyväksyminen edellyttää vielä sen jälkeen toista käsittelyä eduskunnassa.
Perjantaina esitys sai niukasti enemmistön tuen eduskunnan talousvaliokunnassa. Oppositiopuolueet jättivät asiasta vastalauseet.
”Niistä kävi ilmi, että vihreissä, perussuomalaisissa ja keskustassa on ymmärretty, mistä on kysymys. Kannustaisin maakuntien kansanedustajia puolueista riippumatta tutustumaan siihen, mitä talousvaliokunnan eriävissä mielipiteissä oli todettu”, sanoo metsäasiantuntija Anssi Kainulainen tuottajajärjestö MTK:stä.
Hänen mielestään metsätaloudelle aiheutuvaa ylimääräistä byrokratiaa ei nyt ymmärretä hallituspuolueissa. Talousvaliokunta totesi perjantaina muun muassa, että lähes sata prosenttia puusta tulee koneellisesta korjuusta.
”Hankintahakkaajien tilanne on sivuutettu. Jos heillä ei ole merkitystä, heidät voisi kokonaan jättää pois rajoitusvelvoitteesta ja sen tuomasta byrokratiasta”, Kainulainen ihmettelee.
Esityksellä ei ole varauksetonta tukea hallituspuolueidenkaan edustajien keskuudessa. Asian hyväksytyksi saaminen edellyttää hallituspuolueilta tiukkaa kuria, sillä nykyisellä hallituksella on eduskunnassa 102 kansanedustajaa, oppositiolla 98.
Hallitus on esittänyt, että tulevaa haketukea maksettaisiin täysimääräisesti vain pieniläpimittaiselle puulle. Järeämmälle puulle maksettaisiin osittaista tukea. Esitystä on kritisoitu siitä, että se aiheuttaa byrokratiaa ja hankaloittaa hakkuita, kun puita jouduttaisiin erittelemään läpimittojen perusteella.
Poistettu otsikosta sana "huomenna" 3.3.2015 klo 8:14
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


