
Komatsulta uusi asiakaspalvelukeskus
Uusi palvelukeskus sijoitetaan näillä näkymin Keski-Suomeen.
"Tilauksia on tullut uudelle koneelle jo mukavasti", Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Jari Alahuhtala kertoi. Kuva: Petteri KivimäkiMetsäkonevalmistaja Komatsu Forest rakentaa Keski-Suomeen uuden asiakaspalvelukeskuksen. Yhtiön mukaan keskuksella jatketaan panostuksia metsäkoneiden tekniseen ylläpitoon liittyvien palveluiden kehittämisessä.
Uusi palvelukeskus rakennetaan metsäkoneiden huoltoa, korjaustoimintaa, käytettyjen metsäkoneiden kunnostamista, varaosa- ja tarvikejakelua ja Komatsu-metsäkoneiden markkinoinnin tukemista varten.
"Ajatus on myös se, että konekauppa hieman lisääntyisi Keski-Suomen alueella", Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Jari Alahuhtala kommentoi.
Projektin suunnittelu aloitetaan välittömästi. Lopullinen paikka ja urakoitsija päätetään tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä. Tilat otetaan käyttöön arviolta loppukesällä 2019.
Uuden keskuksen myötä yhtiö myös palkkaa lisää väkeä.
Pirkkalan Haikanvuoreen valmistui uusi palvelukeskus syksyllä 2017 ja Rovaniemen uudet tilat otettiin käyttöön 2014. Omien palvelukeskusten rinnalla Komatsu Forest Oy:n palveluverkostoon kuuluu Suomessa 13 yhteistyöyrityksen palvelupistettä.
Komatsu Forest on myös Finnmetkossa vahvasti esillä.
Näytteillä on kattava valikoima valmistajan kuormatraktoreita ja harvestereita. Ensiesittelyssä nähdään kahdeksanpyöräinen 901xc-harvesteri.
"Hakkuumäärät kasvavat ja yhä enemmän pitää päästä pehmeille maille ja harvennuksille, minkä vuoksi tarvitaan monipuolisiin olosuhteisiin sopivaa yleiskonetta", Alahuhta kertoi.
Hänen mukaansa kahdeksanpyöräisten harvestereiden osuus on kasvanut ja Komatsun kuormatraktoreista jopa 90 prosenttia myydään kahdeksanpyöräisinä.
Lisäksi Komatsun piste esittelee tietoteknisiä ratkaisuja ja uusimpia palveluita.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

