Kansanedustaja haluaa käävistä metsätaloustuotteita
Nykyisellään erilaisten kääpien viljely katsotaan maatalouden harjoittamiseksi.
Nykyisellään erilaisten kääpien viljely katsotaan maatalouden harjoittamiseksi. Kuva: Markku VuorikariKansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) on jättänyt tänään maanantaina lakialoitteen, jossa hän esittää puuhun, puumateriaaliin tai kantoon viljeltävien luonnontuotteiden lisäämistä metsätalouden pääomatulon piiriin.
Ala-Nissilä haluaisi metsätalouden pääomatulon piiriin esimerkiksi pakurin, lakkakäävän, kuusenkerkän, pökkelökäävän, silkkivyökäävän, osterivinokkaan ja koivuvinokkaan.
"Erilaisten kääpien viljelymenetelmät ovat kehittyneet viime vuosina, ja niiden viljely on verrattavissa esimerkiksi joulukuusen viljelyyn ja kasvattamiseen", Ala-Nissilä kertoo.
"Olisi tärkeää muuttaa viljelyn verotus maatalouden ansiotulosta pääomatuloksi kuten muukin metsätaloudesta saatava tulo, sillä kyse on nimenomaan metsätaloustuotteesta", hän perustelee lakialoitettaan.
Nykyisellään erilaisten kääpien viljely katsotaan maatalouden harjoittamiseksi ja siitä saatavat tulot verotetaan maatalouden ansiotuloina.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
