Metsästäjäliitto: Olemme tehneet hartiavoimin töitä yli kaksi vuotta suden kannanhoidollisen metsästyksen uuden mahdollisuuden eteen, työ jatkuu
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisussa tekemän linjauksen odotetaan ohjaavan käytännössä kaikkien suurpetojen kannanhoidollista metsästystä EU-alueilla.
Yhteistyötä riittävän joustavien suurpetosäädösten aikaansaamiseksi jatketaan niin Suomen riistakeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa Suomessa kuin Euroopan metsästäjäjärjestön FACE:n kanssa Euroopassa, luettelee Heli Siitari. Kuva: Lari LievonenEuroopan unionin tuomioistuin antoi ennakkoratkaisun suden kannanhoidolliseen metsästykseen torstaina.
Ennakkoratkaisun mukaan suden kannanhoidollinen metsästys on luontodirektiivin puitteissa mahdollista, mutta se edellyttää entistä tarkempia perusteluja ja sitoutumista susikannan suotuisan tason suojeluun, todetaan Metsästäjäliiton tiedotteessa.
"Ratkaisussa edellytetään tieteelliseen näyttöön pohjautuvia perusteluita kannanhoidollisen metsästyksen hyödyistä susikannan suotuisan suojelutason turvaamisessa ja todistettavan osoituksen siitä, että muut keinot eivät ole olleet riittäviä."
Metsästäjäliitto pitää hyvänä asiana sitä, että kannanhoidollinen metsästys saa tuomioistuimelta vihreää valoa, mutta pitää tiukkoja ehtoja haastavina.
"Esimerkiksi laittoman tappamisen ehkäiseminen on periaatteessa hyväksyttävä syy kannanhoidollisten kaatolupien myöntämiseen, mutta perustelut vaativat eri tahojen yhteistyötä tieteellisen näytön hankkimiseksi", sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.
Ennakkoratkaisun mukaan suden kannanhoidollinen metsästys ei ole ristiriidassa EU:n luontodirektiivin kanssa, mikäli metsästykselle asetettu päämäärä on susikannan suotuisan suojelun tason turvaaminen.
"Käytännössä tämä tarkoittaa, että kannanhoidollisen metsästyksen toteutuminen Suomessa edellyttää riittävän elinvoimaista susikantaa maassamme", Siitari pohtii.
"Tämä nostaa luotettavan ja tarkan susikannan arvioinnin entistäkin tärkeämpään asemaan. Jokainen kirjattu havainto on merkittävä kannan elinvoimaisuuden arvioimiseksi."
Ennakkoratkaisussa tehdyn linjauksen odotetaan ohjaavan käytännössä kaikkien suurpetojen kannanhoidollista metsästystä EU-alueilla.
Siitari muistuttaa, että kokemukset karhun ja ilveksen kannanhoidollisesta metsästyksestä ovat hyvät. "Eläinkannat voivat hyvin ja näiden suurpetojen yleinen hyväksyntä on kasvanut."
Metsästäjäliitto on ollut tiiviisti mukana susikannan hoitosuunnitelman päivitystyössä, jonka yhtenä tavoitteena on suden kannanhoidollisen metsästyksen käynnistyminen. Uusi kannanhoitosuunnitelma julkaistaneen marraskuussa.
"Liitto on tehnyt hartiavoimin töitä yli kaksi vuotta suden kannanhoidollisen metsästyksen uuden mahdollisuuden eteen. EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun asettamat ehdot tarkoittavat nyt sitä, että pitkäjänteinen työ ja monitahoinen yhteistyö jatkuvat edelleen."
Yhteistyötä riittävän joustavien suurpetosäädösten aikaansaamiseksi jatketaan niin Suomen riistakeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa Suomessa kuin Euroopan metsästäjäjärjestön FACE:n kanssa Euroopassa, luettelee Siitari.
Lue lisää aiheesta:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

