Keitele Group juhlii 40-vuotista taivaltaan kolmella paikkakunnalla – yli 1,5 miljardia euroa herunut metsänomistajille vuosien varrella
Vuonna 1981 aloittanut Keiteleen Teollisuussaha Oy on kasvanut mekaanisen metsäteollisuuden suurimpien yritysten kärkijoukkoon Suomessa.
Keitele Groupin Alajärven yksikköön valmistui viime vuoden kesällä uusi tukkien vastaanotto- ja lajittelulaitos. Arkistokuvassa ovat teollisuusneuvos Ilkka Kylävainio (vas.) ja operaattori Risto Sivula. Kuva: Johannes TervoKeitele Group juhlii syksyn aikana 40-vuotista taivaltaan kolmella tehdaspaikkakunnallaan.
Juhlasavotta käynnistyy Kemijärvellä lokakuun 13. päivä ja jatkuu Alajärvellä 29.10. Keiteleellä juhlia vietetään 12. marraskuuta.
Juhlakiertueeseen kuuluu myös hakkuunäytöksiä useilla paikkakunnilla.
Kylävainioiden perheyhtiön toiminta käynnistyi vuonna 1981 Keiteleellä Pohjois-Savossa. Tuolloin nimi oli Keiteleen Teollisuussaha Oy.
Konsernin liikevaihto oli elokuussa päättyneellä tilikaudella 355 miljoonaa euroa.
40 vuoden aikana Keitele Group on tuottanut sahatavaraa yli 10 miljoonaa kuutiometriä. Puukauppatuloja konserni laskee maksaneensa metsänomistajille yli 1,5 miljardia euroa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
