Tornionjoen lohien terveydentilaa seurataan taas ‒ tutkijat toivovat näytekaloja, joilla on veristä haavaumaa mahan puolella
Nousulohien ihovauriot ja lisääntynyt kuolleisuus ovat herättäneet huolta kesästä 2014 lähtien.
Tornionjokeen nousevilla lohilla on tavattu eriasteisia verestäviä haavaumia ja muutoksia iholla ja evissä. Kuva: Perttu KoskiTornionjoen lohien terveydentilaa tutkitaan tänä kesäna Ruokaviraston, Ruotsin valtion eläinlääkintälaitoksen (Statens Veterinärmedicinska Anstalt SVA) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteistyönä.
Nousulohien terveydentila on herättänyt huolta jo vuodesta 2014. Viime vuosina lohien terveydentila on vaihdellut: kesällä 2019 ja 2020 nousulohissa havaittiin suhteellisen yleisten ihovaurioiden lisäksi passiivisesti käyttäytyviä, uinniltaan ilmeisen heikkoja yksilöitä, kun taas vuonna 2021 oireilevia lohia havaittiin aikaisempia vuosia vähemmän.
Kalanäytteitä kerätään tämän kesän aikana Tornionjoen suulta ja jokivarresta. Tutkijat tekevät yhteistyötä tiettyjen paikallisten kalastajien kanssa näytekalojen saamiseksi.
Lisäksi he toivovat näytteitä oireellisista kaloista muiltakin Tornionjoella kalastavilta.
”Parhaita näytekaloja ovat kiinniottohetkellä hengissä olevat lohet, joiden iholla on veristä haavaumaa mahan puolella”, Ruokavirasto toteaa tiedotteessa.
Oireellisia näytekaloja voi toimittaa Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan. Ennen näytteiden toimittamista on hyvä olla yhteydessä Ruokaviraston Oulun laboratorioon (puhelin 050 477 8646) tarkempien ohjeiden saamiseksi.
Jos kalastajat saavat saaliiksi oireellisia lohia, eikä niiden toimittaminen Ruokavirastoon onnistu, heidän toivotaan ottavan yhteyttä Luken yhteyshenkilöön (puhelin 0295 322 346).
Kuolleina löytyneet lohet ovat yleensä liian pilaantuneita tutkittaviksi. Ilmoitukset sairaista ja kuolleista kaloista voi tehdä myös ilmoitusportaaliin.
Lue lisää:
Tornionjoen lohien sairauden syy selvitetään – viranomaiset laaja-alaiseen yhteistyöhön
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




