Jukkataloa suurempi Siklatilat hakeutuu konkurssiin – rakennusalalla synkkä syksy
Liikevaihdolla mitattuna Siklatalot on suurin konkurssiin hakeutunut yritys. HS:n selvityksen mukaan elokuun loppuun mennessä konkurssiin on hakeutunut lähes 400 rakennusalan yritystä.
Siklatilat on toinen suuri rakennusalan yhtiö, joka on hakeutunut konkurssiin tänä vuonna. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenRakennusalan yhtiö Siklatilat Oy on jättänyt konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeuteen maanantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Rakennuslehti.
Sikla-konserniin kuuluva Siklatilat pyöritti Suomen asiakastiedon mukaan vuonna 2021 reilun 107 miljoonan euron liikevaihtoa. Liikevaihdolla mitattuna yhtiö on toistaiseksi suurin rakennusalan konkurssi tänä vuonna.
Tiedotteen mukaan yhtiön ongelmat ovat monitahoiset.
”Yhtiön projekteista suurin osa on ollut vähintään kohtalaisesti kannattavia, mutta voimakkaasti nousseet materiaali- ja työkustannukset, ajoituksellisesti epäonnistunut tehdasinvestointi, muutama voimakkaasti tappiollinen hanke, muuttunut korkoympäristö ja rahoituksen kiristyminen sekä saneerausmenettelyn aiheuttamat riitautumiset eräissä hankkeissa ajoivat meidät maksukyvyttömäksi”, konsernijohtaja Janne Nieminen sanoo yhtiön tiedotteessa.
Konkurssiaalto on koetellut rakennusalaa tänä vuonna ja esimerkiksi HS:n selvityksen mukaan lähes 400 rakennusalan yritystä on asetettu konkurssiin elokuun loppuun mennessä. Tilastokeskuksen elokuun tilastojen mukaan konkurssien kärjesssä ovat rakennusala ja muut palvelualat.
Rakennusalalla inflaatio ja korkojen nousu on miltei pysäyttänyt uudisrakentamisen, joka on suuri syy konkursseihin. Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia huhti-kesäkuun 2023 aikana yhteensä 7,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 35 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Isojen rakennusalan yhtiöiden konkurssit ovat nousseet otsikoihin viime viikkoina. Aikaisemmin uutisoitiin 95 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittäneen Jukkatalon konkurssi. Kummatkin yhtiöt sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla: Jukkatalo Pyhännällä, Siklatilojen pääkonttori sijaitsee Limingassa.
Suomen Asiakastiedon mukaan Siklatilat työllisti vuonna 2021 yhteensä 95 henkilöä, mutta konkurssiin hakeutuessaan yhtiöllä oli enää neljä työntekijää. Tiedotteen mukaan 37 työntekijää on kokoaikaisesti ollut lomautettuna.
Siklatilat on osa suurempaa Sikla-konsernia, joka on ollut jo pidempään vaikeuksissa. Emoyhtiö Sikla Oy ja sen tytäryhtiöt Siklatilat ja Siklaelementit hakeutuivat yrityssaneeraukseen kuluvan vuoden tammikuussa.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



