Nuori saimaannorppa hukkui verkkoihin Pihlajavedellä – pyydyksen omistaja ilmoitti vahingosta
Arviolta vuoden ikäinen saimaannorppauros hukkui kalaverkkoihin Pihlajavedellä. Verkot ovat vaarallisia norpille ympäri vuoden.Metsähallitus sai perjantaina 8. maaliskuuta tietoonsa, että nuori saimaannorppa oli menehtynyt kalaverkkoihin Pihlajavedellä. Pyydyksen omistaja ilmoitti norppakuolemasta Metsähallitukselle. Kalaverkot olivat asetuksen mukaiset.
Pihlajavedeltä löytynyt yksilö oli tänä vuonna ensimmäinen Metsähallituksen tietoon tullut kalapyydyksiin kuollut saimaannorppa. Saimaannorppauros painoi 26 kilogrammaa ja on todennäköisesti syntynyt viime keväänä.
Kalaverkko oli kolme metriä korkea, ja verkkojadan pituus 90 metriä. Talviverkko oli asetuksen mukainen eli ohutlankainen ja solmuväliltään 55-millimetrinen verkko.
”Verkot ovat vaarallisia norpille ympäri vuoden – saimaannorppia hukkuu kalaverkkoihin eniten loppukesällä verkkokalastuskiellon päätyttyä, mutta kannanseurannan tietoon tulee tyypillisesti yhdestä kahteen talviverkkoihin kuollutta saimaannorppaa joka vuosi”, kertoo Metsähallituksen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila tiedotteessa.
Kuollut saimaannorppa toimitetaan Metsähallitukselta edelleen Ruokavirastoon ruumiinavaukseen. Ruumiinavausten avulla seurataan norppakannan terveyttä, selvitetään kuolinsyitä ja kerätään näytteitä tutkimuskäyttöön.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







