Pottiputki heilumaan – Metsähallitus istuttaa tänä vuonna 23 miljoonaa taimea
Kelirikko viivästytti istutusta.Vuotuinen metsänuudistaminen on nyt alkanut valtion metsissä. Kevät- ja syysistutusten aikana istutetaan yhteensä 23 miljoonaa taimea.
Etelä-Suomen valtion metsissä uudistusaloille puuntaimia istutetaan noin 7,8 miljoonaa.
”Istutukset ovat käynnistyneet toukokuun puolessa välissä. Teiden paha kelirikko viivästytti paikoin taimien kuljetusta metsäpäähän”, kertoo metsätalousyhtiön Etelä-Suomen metsänhoitopäällikkö Tuomo Vehmas.
"Kevätistutukset saadaan päätökseen juhannuksen tienoilla."
Hän kertoo, että Etelä-Suomessa istutuksessa eivät ahkeroi koululaiset vaan metsähallituksen omat metsurit ja metsäpalveluyritykset hoitavat istutuksen. Lappiin on kuitenkin palkattu 150 kesätyöläistä.
Viljelyksiä koetellut kuivuus ei metsässä kasvavaa taimea haittaa.
"Se vaikuttaa kuitenkin taimien kasteluun. Ne on nyt kasteltava kaksi kertaa päivässä: turpeen on oltava kosteaa, kun taimi istutetaan."
Suomessa uudistusalalle perustetaan aina uusi metsä joko istuttamalla tai siemenkylvönä. Metsähallituksen kylvöala tälle kaudelle on 1 300 hehtaaria.
Istutettavista taimista noin 55 prosenttia on männyn- ja noin 45 prosenttia kuusentaimia. Lisäksi istutetaan pienempi määrä muita puulajeja, pääosin rauduskoivuja, yhteensä noin 14 000 kpl.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


