Eksymisen pelkoa ei kannata väheksyä, kokemus on hirveä jopa mestarisuunnistajalle
”Toista tuntia pidin sadetta kuusen alla ja itkin.”Merkityt reitit jakavat mielipiteitä.
On ihmisiä, jotka eivät merkittyjä reittejä tarvitse. He kulkevat mieluummin omia polkujaan, eivätkä polutkaan ole välttämättömiä.
Itsekin olen joskus ylenkatsonut peräkanaa tallustavia retkeilijöitä. Suunnistajan identiteetti patisti tekemään omat reitinvalinnat.
Eksymisen pelko on kuitenkin tunne, jota ei kannata väheksyä.
”Liikun mielelläni metsässä, mutta pelkään aina vähän. Pelkään että eksyn, pelkään että tulee karhu. – – En ole ihan rento metsässä, vaikka menen sinne hiljentymään ja saamaan sielulle rauhaa.”
Näin kuvaili kirjailija Maria Turtschaninoff suhdettaan metsään (MT 16.11.).
Vaikka olen kymmenvuotiaana voittanut suunnistuksen piirinmestaruuden, minulla on kokemusta myös eksymisestä.
Eräässä kansallisessa kilpailussa noin 12-vuotiaana sekosin suunnassa enkä lopulta tiennyt yhtään, mihin suuntaan lähteä. Toista tuntia pidin sadetta kuusen alla ja itkin.
Jatkoin lopulta matkaani ja päädyin onneksi lammen rantaan, jossa avunhuutoni kaikuivat ja aikuinen suunnistaja johdatti minut kilpailukeskukseen.
Suomen menestynein suunnistaja Minna Kauppi eksyi MM-kisoissa.
En ole kokemukseni kanssa suinkaan ainoa. Suomen menestynein suunnistaja Minna Kauppi eksyi MM-kisoissa vuonna 2011.
Kauppi kuvaili elämäkerrassaan kokemusta yhdeksi uransa ja elämänsä kauheimmaksi. Reaaliaikainen gps-seuranta ja tapauksesta irvailu eivät tietenkään helpottaneet asiaa.
Vuosikausia tuttuja mättäitä kolunneet hillastajat ovat yleensä niitä, joita etsitään poliisikoirien ja vapaaehtoisten kanssa jängältä.
Metsään kannattaa mennä, mutta viisautta on tuntea omat rajoitteensa ja varmistaa, miten tarvittaessa löytää takaisin lähtöpaikkaan.
Varsinaiset erätaidot olen oppinut vasta aikuisiällä, kun hurahdin vaeltamiseen. Karttaa ja suunnistustaitoa tarvitaan, vaikka kulkisikin merkittyjä reittejä, mutta reitit tekevät retkeilystä rennompaa.
Kun kaikki keskittyminen ei ole kartalla pysymisessä, riittää kaistaa maisemien ihailuun ja luonnon tarkkailuun.
Rakastan pieniä ja tunnelmallisia laavuja ja hivenen ränsistyneitä pitkospuita, mutta yritän suhtautua myötämielisesti yhä järeytyvään retkeilyinfrastruktuuriin.
Sorastetut polut ja leveät katselulavat tarjoavat entistä useammalle ihmisryhmälle mahdollisuuden nauttia luonnosta ja suojelevat luontoa kulumiselta.
Kirjoittaja on MT:n Pohjois-Suomen aluetoimittaja.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
