Asiantuntija Ylellä: Kalastaminen on nyt vastuutonta
Helteiden vuoksi Suomessa on suljettu useita koskia kalastukselta kokonaan.
Jokivesien lämpötila on noussut, minkä vuoksi lohikalat kärsivät muun muassa hapen puutteesta. Kuva: Jaana KankaanpääYlen haastatteleman asiantuntijan mukaan kalastaminen on nyt kovilla helteillä vastuutonta.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro sanoo Ylen haastattelussa, että kuumalla säällä kala toipuu huonosti pyynnin aiheuttamasta stressistä. Kuumalla säällä veden happipitoisuus on nimittäin normaalia pienempi. Erkinaron mukaan kalojen kuolleisuus on kuumalla säällä huomattavasti tavallista suurempi.
Ylen jutussa huomautetaan, että helteiden vuoksi Suomessa on suljettu useita koskia kalastukselta kokonaan.
Jokivesien lämpötila on noussut, minkä vuoksi lohikalat kärsivät muun muassa hapen puutteesta.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kalatalousasiantuntija Mika Oraluoma toteaa Ylellä, että lohikalojen kalastus yli 20 asteisessa vedessä ei ole järkevää saati vastuullista.
Hänen mukaansa vallitseva sääolosuhde ei koske ainoastaan valikoivaa tai pyydä ja päästä –kalastusta. Sen lisäksi Suomessa on erilaisia kaloja alamittoineen sekä muutoin rauhoitettuja kaloja, jotka on joka tapauksessa päästettävä vieheestä takaisin veteen.
Oraluoma toivookin, että kalastajat keskittyisivät hellejaksojen aikana muiden kuin lohikalojen kalastamiseen.
Kuusamon perhokalastajien puheenjohtaja Jouni Ronkainen ei sen sijaan näe kalastuskieltoa tarpeelliseksi kaikkialla Suomessa, ei varsinkaan Kuusamossa. Hän perustelee ajatustaan sillä, että Kuusamossa kalastuskuormitus ei ole niin voimakas kuin useilla muilla koskipaikoilla Suomessa.
Ronkaisen mukaan Etelä-Suomessa on kuitenkin paljon sellaisia kalastuspaikkoja, joissa kala pyydetään ja päästetään irti. Silloin etenkin helteet ja vähähappinen vesi rasittavat kalaa kovasti, jos sitä käsitellään päästämällä se takaisin veteen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
