Keslalla uudetyt-neuvottelut
Metsäkonevalmistaja Kesla Oyj käynnistää uudet yt-neuvottelut sopeuttamistoimenpiteiden jatkamiseksi yhtiön Joensuun ja Kesälahden tuotantohenkilöstön kanssa.
Henkilöstölle tehdyn esityksen mukaisesti sopeutukset toteutettaisiin enintään 90 päivää kestävillä lomautuksilla syksyyn 2013 mennessä.
Neuvottelut koskevat yhteensä 114 henkilöä yhtiön Joensuun ja Kesälahden tehtailla.
Yhtiön mukaan vallitseva markkinatilanne sekä odotukset lähitulevaisuuteen eivät mahdollista Keslan koko kapasiteetin täysimääräistä käyttöä lähitulevaisuudessa.
Heikko taloustilanne painoi Keslan liiketoimintaa heinä–syyskuussa.
Konsernin liikevaihto laski 14 prosenttia edellisvuodesta ja tulos ennen veroja heikentyi selvästi. Keslan liikevaihto oli vuoden kolmannella neljänneksellä 8,7 miljoonaa euroa. Liikevoittoa kertyi 267 000 euroa.
Konsernitulosta painoi myös Saksan tytäryhtiön käynnistäminen katsauskaudella.
Viennin osuus kokonaismyynnistä oli noin 65 prosenttia.
Heikentyneiden talousnäkymien myötä Keslan vuoden 2012 liikevaihto sekä liikevoitto tulevat jäämään vuotta 2011 pienemmiksi.
Talouden heikennyksistä huolimatta liiketoimintaympäristö säilyi katsauskaudella selkeästi vuoden 2009 taantumaa aktiivisempana, arvioi konserni.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
