BBC: Linnut laulavat eri ympäristöissä eri tavalla
Ranskalaisen tutkimuksen mukaan linnunlaulut koostuvat kahdeksasta peruspalikasta ja laulun koostumus vaihtelee ympäristön mukaan.Ranskalaisen Saint-Etiennen yliopiston tutkijat kertovat selvittäneensä, mistä osatekijöistä linnunlaulu kaikkialla maailmassa koostuu, kertoo BBC.
Tutkimuksen mukaan kaikkien lintujen laulut koostuvat kahdeksasta perustekijästä.
Perustekijöitä ovat kolme erilaista viserrystä, kolme vihellystä ja epäselvät nuotit sekä harmoniat.
Tutkimuksessa tutkittiin noin 116 000 laulua 3000 lajilta. Tutkijat vertailivat eri lintujen lauluja toisiinsa ja yrittivät löytää niistä yhdistäviä tekijöitä. Apuna käytettiin tekoälyä.
Tutkijoiden mukaan ympäristö määrittelee laulun.
”Vaihtelu on valtavaa. Jos menet Aasiaan, Afrikkaan ja Amazoniaan, kuulet täysin erilaisia lauluja”, kertoo tutkimuksen johtava tutkija Quentin Bacquelé BBC:lle.
Esimerkiksi trooppisissa elinympäristöissä on usein paljon ääntä ja tiheä kasvullisuus, joka vaimentaa äänen. Tällöin linnut valitsevat yleensä viestinsä välittämiseen suoran vihellyksen.
Lauhkean vyöhykkeen metsissä linnut voivat sisällyttää lauluunsa paljon informaatiota. Tällöin lintujen laulu on usein hyvin monimutkaisia liverryksiä.
Tutkimus on julkaistu Science-lehdessä.
BBC: Scientists find the secret of birdsong's 'spectacular diversity'
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



