Mafiakissat sytyttivät maastopaloja Italiassa
Etelä-Italian maastopaloja tutkitaan tuhopolttoina. Palon sytyttäjiksi epäillään mafian apuna toimivia kissoja.
Italian mafia käyttää Etelä-Italiassa kissoja apunaan maastopalojen sytyttämisessä. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo HaimiItalian maastopaloja tutkitaan tuhopolttoina, uutisoi CNN.
Viranomaiset ovat havainneet tutkinnassaan, että tuhopolttajat ovat käyttäneet tulipalojen levittämisen apuna kissoja. Niiden häntiin oli sidottu syttyvällä aineella kasteltuja rättejä.
”Nämä eläimet päästettiin pelloille, missä ne juoksentelivat ympäriinsä ja levittivät paloa”, kertoi Calabrian pelastusviranomaisen edustaja Domenico Costarella tiistaina Facebookissa julkaistulla videolla.
Viranomaisten mukaan myös muut todisteet viittaavat tuhopolttoon.
Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kissoja käytettiin apuna maastopalojen sytyttämiseen. Mafia on käyttänyt kissoja tuhotoimissa ainakin vuonna 2016 ja 2017.
Vuonna 2016 Sisilian viranomaiset syyttivät mafiaa kissojen käyttämisestä metsäpalojen sytyttämiseen kansallispuistossa. Vuonna 2017 viranomaiset kertoivat saman taktiikan olleen käytössä lähellä Vesuviusta.
Kalifornian yliopiston tutkija Lauren Pearson kertoi CNN:lle viime vuonna, että on olemassa näyttöä siitä, että mafiaryhmät sytyttävät usein tulipaloja saadakseen alueita hallintaansa ja ostavat sen jälkeen maata korkeammilla hinnoilla.
Pearsonin mukaan osa järjestäytyneestä rikollisuudesta on viime vuosina hyötynyt myös Italian siirtymästä puhtaaseen energiaan. Eräs maanviljelijä kertoi vuonna 2022 mafianvastaiselle komissiolle, että aurinkopaneeliyhtiöt olivat lähestyneet häntä ostotarjouksilla sen jälkeen, kun hänen maansa oli palanut.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





