Kolme tuntia kaatosateessa koetteli rakkautta lajiin, mutta veteraanin kannustus pakotti jatkamaan
Voiko ihminen kuolla koleana kesänä kaatosateen vuoksi hypotermiaan, Suvi Jylhänlehto pohti tuskien taipaleellaan Kainuun rastiviikolla.
Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka leimaamassa viimeisellä rastilla KRV:n 1. osakilpailussa 2025. Kuva: Touho Häkkinen / Kainuun rastiviikkoKainuun rastiviikko on jo vuosikausia kuulunut kesälomani kohokohtiin. Vaaroilla, supissa ja korpikuusikoissa kirmaamista en halua jättää välistä.
Tänä vuonna rakkaus suunnistukseen oli kuitenkin koetuksella jo ensimmäisenä kilpailupäivänä Sotkamon Ohravaaralla.
Vaikka tätä kirjoittaessa hiki valuu ilmastoimattomassa toimistossa, rasteja etsiessä pohdin, voiko kaatosateen vuoksi kuolla hypotermiaan. En muista, milloin olisin viimeksi viettänyt kolme tuntia vesisateessa ilman sadevarusteita.
Ratamestarit eivät yleensä päästä rastiviikkolaisia helpolla, vaan reitit viedään tarkoituksella alueen vaativimpiin maastoihin. Sen vuoksi lähtöpaikoille joutuu usein talsimaan ensin useita kilometrejä kilpailukeskuksesta.
Alati yltyvä sade kasteli suunnistusasuni jo ennen lähtöpaikalle selviämistä.
En muista, milloin olisin viimeksi viettänyt kolme tuntia vesisateessa ilman sadevarusteita.
Ensimmäisen osakilpailun ensimmäinen rasti on minulle aina vaikea paikka. Siksi päätin ottaa sen erityisen tarkasti.
Kolmenkymmenen vuoden kokemus, hidas vauhti ja tarkka kartanluku eivät kuitenkaan auttaneet, vaan harhailin kivikkoisessa rinteessä muurahaispesää etsien loputtomalta tuntuvan ajan. Sade harvoin häiritsee suunnistusta, mutta tällä kertaa vesi tuntui imeytyvän ihon läpi ja kylmyys hiipivän luuytimeen.
Lopulta retkeilypolulta haettu suunta auttoi oikeaan paikkaan, ja kirottu keko rastilippuineen löytyi. Aikaa oli kulunut arviolta kolme varttia, missä ajassa nopeimmat olivat selvittäneet koko 4,8 kilometrin radan.
Olisiko vain pitänyt palata lähtöön hakemaan helpomman radan kartta, puhisin miehelle, joka leimasi samalla rastilla.
”Ei saa päästää itseä liian helpolla”, noin seitsemänkymppinen veteraani myhäili.
Jatkoin epätoivoista rämpimistäni rasteja enemmän tai vähemmän pummaillen ja autoni penkinlämmittimestä haaveillen. Ilahduin satunnaisista maariankämmeköistä ja valkovihreänä mattona kukkivista oravanmarjoista.
Lopulta ylitin maaliviivan voipuneena mutta voitonriemuisena. Aikaa oli mennyt 2 tuntia ja 45 minuuttia.
Horkka iski lämpimässä autossa ja hytisin kananlihalla vielä vuokramökin saunan löylyissäkin.
Koettelemuksesta toivuttuani näin ikkunasta, kun mies lykki rullasuksilla maantien reunassa irvistys naamallaan.
Mikä saa ihmisen hiihtolenkille kaameassa vesisateessa? Eikö hän olisi voinut pitää vapaapäivää, pohdin ihmeissäni — muistamatta, että olin juuri itse palannut tuskien taipaleeltani.
Rakkaus lajiin saattoi olla koetuksella hiihtäjälläkin.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
